 |
| Verkostotoiminta ei ole näin monimutkaista. |
Verkostoituminen palkitsee, mutta vaatii myös osansa. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa verkostotyöstä.
Verkostotyössä on voimaa. Se on pienille organisaatioille, kuten monille museoille, edullisin keino investoida resurssiensa lisäämiseen. Museoalan toimintaympäristö on myös muuttumassa nopeasti siihen suuntaan, että verkostotyö on entistä suuremmassa roolissa. Ne, jotka eivät tätä allekirjoita, voivat kysyä itseltään, suosiiko oma toiminta sisäänpäin kääntymistä.
Museoalalla on paljon esimerkkejä hyvistä verkostoista. Kokoelmatyössä TAKO on toimiva ja kehittyvä yhteistyön foorumi. Olemassa olevat ja suunnitellut kokoelmakeskukset ovat mahdollisuus kiinteistökustannusten laskemiseen tai laadukkaampien tilojen kustannustehokkaaseen hankintaan. Näyttelypuolella WeeGee, Vapriikki ja muut pienemmät keskukset mahdollistavat kahvilat, ravintolat ja muut asiakkaiden tukipalvelut, joihin keskusten museoilla tuskin olisi yksinään varaa.
Yhteismarkkinoinnissa Museokortti on osoittautunut menestykseksi. Sen mukana on muun muassa kohdennettuun markkinointiin käytettävissä yli 50 000 museoiden suurkuluttajan asiakasrekisteri. Luku on epäilemättä moninkertainen yksittäisen museon asiakasrekisteriin verrattuna. Oletettavasti myös suurempi kuin kaikkien museoiden ystäväyhdistysten jäsenosoitteistot yhteensä.
On muitakin hyviä paikallisia, alueellisia tai museoryhmäkohtaisia malleja, joissa yhteistyöllä saavutetaan parempaa tulosta kuin osatekijöidensä summa, 1+1>2. Kuitenkin on valitettavan paljon myös verkostoja, joissa saavutettu tulos jää pienemmäksi kuin osatekijöidensä summa, 1+1<2.
Tähän on syynä se, että verkoston jäsenet eivät aidosti siirrä työtä verkostolle, eivätkä siten myöskään vapauta verkoston käyttöön omia resurssejaan – rahaa tai henkilötyötä. Verkostoissa ollaan mukana, kun ei uskalleta mahdollisen tappion vuoksi olla poiskaan. Resursseja päätetään sijoittaa, kun ensin katsotaan, mihin homma kehittyy ja alkaako yhteistyö tuottaa tulosta.
Epäröinti ei kuitenkaan sovi verkostotyöhön. Mitä enemmän panostetaan, sitä enemmän saadaan pätee kaikessa toiminnassa, myös verkostotyössä. Yleensä vähiten panostavat verkostotoimijat tunnistaa siitä, että he ovat ensimmäisenä käyttämässä kriittiset puheenvuorot, jotka alkavat: ”Tästä ei kyllä ole meille mitään hyötyä”. Tässä porukassa vallitsee kummallinen uskomus, että verkostotoiminnassa panoksen ja tuotoksen suhde kumoutuisi. Näin ei ole, ja jos lähdetään siitä, että odotetaan tuloksia ennen kuin panostetaan, niin odottaa saadaan.
Verkostotoiminnassa saatetaan saavuttaa tuloksen näkökulmasta myös välitila, jossa 1+1 on yhtä suuri kuin kaksi. Se on tilanne, jossa hommaa tehdään yhdessä, mutta tulos jää määrältään ja laadultaan samalle tasolle kuin yksin tehtynä. Ainoa mahdollinen etu on, että tuloksen tekemisessä saatettiin parhaassa tapauksessa säästää euro tai pari.
Verkostotoiminnan kannalta kaikille osapuolille on eduksi, jos päätöstä tehdessä käydään läpi seuraava kysymyspatteri:
1. Onko verkoston tavoitteena ratkaista ongelma, jonka meillä on? Jos kyllä, edetkää eteenpäin, jos ei, lopettakaa hanke tähän.
2. Olemmeko valmiita panostamaan verkostoyhteistyön aikaa ja rahaa? Jos kyllä, edetkää eteenpäin, jos ei, lopettakaa hanke tähän.
3. Pyöriikö päätöksentekokeskustelu enemmän siinä, että pohdimme, mitä voimme verkostolle antaa kuin siinä, mitä voimme verkostosta saada? Jos kyllä, edetkää eteenpäin, jos ei, lopettakaa hanke tähän.
4. Luotammeko verkostokumppaneihin? Jos kyllä, edetkää eteenpäin, jos ei, lopettakaa hanke tähän.
5. Onko meillä mahdollisuus jakaa verkostotyöhön liittyvää päätöksentekovastuuta jollekulle muullekin yhteistyökumppanille kuin toiminnan johtajalle? Jos kyllä, edetkää eteenpäin, jos ei, lopettakaa hanke tähän.
6. Onko toimintakulttuurimme sellainen, että emme tee eroa oman työn ja verkostotyön välillä? Jos kyllä, allekirjoittakaa kumppanuussopimus.
Mahdollisen verkostotyösopimuksen allekirjoittamisen jälkeen verkostotyön tuloksia on arvioitava investointivaiheen (käynnistysvuosien) jälkeen. Jos tulokset eivät vastaa odotuksia, verkostosta on kumppaneiden mielen pahoittamisen riskilläkin uskallettava erota.
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti