keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Luova museo ideoi, kokeilee ja jakaa - yhdessä muiden kanssa


Suomen museoliitto oli partnerina kolmivuotisessa Creative Museum -projektissa, joka on juuri tullut päätökseensä. Tässä kirjoituksessa Museoliiton projektikoordinaattori/koulutussuunnittelija Pauliina Kinanen ja projektisuunnittelija Janne Tielinen tiivistävät projektin tulokset ja opit.


Creative Museum -projekti lähti liikkeelle tarpeesta vastata museoiden muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin, jotka edellyttävät museoilta ja niiden työntekijöiltä rohkeutta luoda uusia kumppanuuksia, testata erilaisia tapoja työskennellä yleisöjen kanssa sekä jakaa kokemuksia ja käytäntöjä.

Projekti vahvisti ajatusta siitä, että innovatiivinen ja luova museo on vaikuttava museo.
Käsitys luovasta museosta tiivistyi projektin kuluessa kolmeen pääteemaan: Connecting to Communities, Spaces for Yes ja Strategies for Success. Nämä pääteemat voi kiteyttää viiteen ohjenuoraan:



1. Verkostoidu rohkeasti
Luovan teknologian hyödyntäminen esimerkiksi museoiden näyttelyissä tai palveluissa edellyttää avoimuutta ulkopuolisia toimijoita kohtaan. Sopivien toimintatapojen ja museon näkökulmasta oleellisen osaamisen kartoittaminen kannattaa aloittaa tutustumalla ilmiöihin ja potentiaalisiin tekijöihin. Etsi ihmisiä ja yhteisöjä, jotka inspiroivat, ota rohkeasti yhteyttä ja mene käymään.

2. Altistu maker-kulttuurille
Creative Museum -projektissa erityisenä huomion kohteena olivat maker-yhteisöjen ja museoiden välinen yhteistyö. Maker-kulttuurissa (suomennettuna värkkääminen tai itse tekemisen kulttuuri) painottuvat erityisesti tekemisen ja kokeilemisen kautta oppiminen. Maker-yhteisöt ovat vapaasti toimivia ja epämuodollisia harrastajayhteisöjä, joiden jäseniä innostaa ja yhdistää kiinnostus esimerkiksi (digi)teknologiaan ja oman osaamisen jakamiseen.

Maker-kulttuurille voi altistua parhaiten vierailemalla esimerkiksi Maker Faire -tapahtumissa ja makerspace-tiloissa tai ottamalla suoraan yhteyttä paikalliseen maker-verkostoon.

Creative Museum -projektin viimeinen tapaaminen järjestettiin Lyonissa. Pääsimme mukaan Museomix Summer Campille ja vierailemaan lyonilaisessa UrbanLabissä, joka on innovoinnille ja kokeiluille omistettu paikka ja verkosto. UrbanLabissä on kehitetty esimerkiksi Paperzoom-sovellus, joka havainnollistaa lisätyn todellisuuden avulla historiallisia kerrostumia ympäristössä.

3. Ole se, joka sanoo kyllä
Yhteistyön aloittaminen ja museon avaaminen yhteisölähtöiselle kehittämiselle edellyttää avointa suhtautumista uutta kohtaan. Aloite voi olla yksinkertaisesti se, että sanoo kyllä kokeiluille, ideoille, teoille ja avauksille, jotka ovat toteutettavissa pienellä vaivalla. Myönteinen suhtautuminen avaa keskusteluyhteyden ja antaa yhteistyökumppaneille paremmat lähtökohdat ymmärtää museoiden toimintatapoja ja tapoja hyödyntää esimerkiksi kokoelmia, näyttelyitä ja museon tiloja.

4. Kokeile
Creative Museum -projektissa korostettiin kokeilujen merkitystä osana luovan museon kehittämistyötä. Kokeilujen avulla voi testata ideoiden toimivuutta pienessä mittakaavassa ja oppia epäonnistumistenkin kautta. ”Fail early, fail fast, fail forward.” – J. Maxwell, Failing Forward: Turning Mistakes into Stepping Stones for Success.

Creative Museum -projektin päätöskonferenssin työpajassa etsittiin leikkimielisesti rajoja museossa toimimiselle. “Pretend to lick the object”. Olisko museokävijän sallittua teeskennellä nuolevansa museo-objektia?




5. Kohti luovaa museota
Jotta onnistuneet kokeilut eivät jää yksittäisiksi teoiksi, juurruta luova työskentelytapa osaksi museon toimintakulttuuria ja strategiaa. ”Uudenlainen museo on ympäristöltään kannustava, jatkuvasti kävijöiden mukaan muuttuva tila, jossa museoammattilaiset jakavat, kokeilevat, inspiroivat ja houkuttelevat kävijöitä historian, nykyhetken ja tulevaisuuden pariin.” – Diane Dubray, We Are Museums.

Käytännön esimerkkejä näistä ohjenuorista ja työkaluja niiden toteuttamiseen löytyy Creative Museum -projektin julkaisusta Toolkit. Iloksemme voimme myös todeta, että projekti saa jatkoa: The Making Museum jatkaa työskentelyä Museomix-tapahtumakonseptin ja maker-yhteistyön parissa.

Creative Museum -projektin tuloksia ja kirjoituksia projektista:
Analysis of selected best practices from Europe
Recommendations - Building a Creative Museum
Adieu the Creative Museum project by Jenny Siung
The Creative Museum – Using the creativity of communities in culture by Jasper Visser

Kirjoittajat ovat Suomen museoliiton projektikoordinaattori/koulutussuunnittelija Pauliina Kinanen ja projektisuunnittelija Janne Tielinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti