Museoliiton delegaatio vietti kaksi viikkoa Pakistanissa tutustuen paikallisiin museoihin ja museoalan osaamiseen. Kimmo Levä kokoaa matkan antia.
Kaikki näkemämme museot olivat tehty ”asiantuntijalta
asiantuntijalle” –asenteella. Jos tiedot esihistoriasta ja Aasian uskonnoista
ovat peruskoulutasoa, museoiden anti ei juuri avaudu. Yleistekstejä on vähän ja
esinetekstit rajoittuvat ajoitustietoihin. Näyttelyyn liittyvät tekstit ja
näyttelykerronta ovat aihe, johon oletettavasti palataan myös myöhemmissä
seminaareissa ja kongresseissa. Näyttelyjen osalta kehittämiskohteita ovat myös
kerrontamenetelmien monipuolistaminen, kohdentaminen eri ryhmille, pedagogia, siivous,
museokaupat ja muut oheispalvelut.
Pakistanin museoiden olosuhteet ovat haasteelliset. Ilmasto
on kuuma ja kostea. Tasaisten olosuhteiden ylläpidon tekee käytännössä
mahdottomaksi maassa vallitseva energiapula.
Verkosta tuleva sähkö katkaistaan tunnin ajaksi joka toinen tunti.
Tämä sähkökatko katetaan monessa kohteessa aggregaatilla – ei kuitenkaan
kaikissa paikoissa. Aina omaankaan aggregaattiin ei tosin ole polttoainetta.
Sähkö- ja energiaongelmat aiheuttavat rajoituksensa luonnollisesti myös
näyttelytekniikalle ja hälytysjärjestelmille, jotka eivät voi perustua sähköllä
toimiviin laitteisiin.
Museoiden sisältöjen osalta ongelma on myös pakistanilaisen
historiatutkimuksen vähäisyys. Kansallinen historian tutkimus on heikoissa
kantimissa. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että nykyhetken poliittiseen ja
uskonnolliseen tilanteeseen liittyy tapaamamme historian professorin mielestä
liikaa tabuja. Siksi aiheisiin ei käytännössä saa tutkimuslupaa. Lisäksi
arkistolähteet on pääsääntöisesti määritelty luottamuksellisiksi, vaikkakin
maassa on laki, jonka perusteella kaikki 25 vuotta vanhemmat materiaalit ovat
julkisia, elleivät ne sisällä maan turvallisuutta vaarantavia tietoja.
Tapaamamme professori totesikin, että Museoliitolla olisi
tehtävää laissa olevan ”jos-lauseen” poistamisessa. Tutkimuksellisia aukkoja
pyritään täyttämään sillä, että mainituista ”tabuista” vapaita ulkomaisia
yliopisto-opiskelijoita innostetaan tarttumaan Pakistanin historiaan liittyviin
aiheisiin. Tämän sanoman hän kohdisti myös suomalaisten yliopistojen
opiskelijoille ja tutkijoille.
Koska kansallisella tasolla historian tutkimus on heikolla
tasolla, alueellinen ja paikallinen historia on käytännössä tuntematonta. Tämä
tuli selvästi esiin pidetyssä kongressissa, jonka teemana oli alueellinen
kulttuuriperintö ja alueelliset museot sekä niihin liittyvät ”facts and fears”.
Museoiden kokoelmatyöhön emme matkalla tutustuneet Harappan
kaivausten yhteydessä ollutta tutkimusyksikköä tarkemmin. Arkeologissa löydöissä
riittää tutkimista ja niiden määrä on suomalaisessa skaalassa käsittämätön.
Harappassa niitä näkyy ilman kaivauksiakin joka puolella. Toinen vierailemamme
kohde oli Shorkotin kukkula, jossa löytöjä tulee näkyviin sadekausien
jälkeen. Parhaat löydöt paikalliset ihmiset käyvät keräämässä parempaan
talteen. Shortkotin kukkulalla ollaan aloittamassa kaivaukset ja sieltä
odotetaan löytyvän merkittävää uutta tietoa sivilisaatiomme synnystä.
Kaivaukset on tosin aloitettava mittavalla aidan rakennustyöllä, jolla pitäisi
käytännössä ympäröidä koko valtava alue.
Suomalaisen ja pakistanilaisen museosektorin yhteistyö avaa
molemmille osapuolille huomattavia mahdollisuuksia. Suomalaisille museoille
avautuu mahdollisuudet saada näytteille esihistoriallista materiaaleja
käyttötavaroista taiteeseen. Arkeologit voivat puolestaan lähteä jatko- tai
täydennyskouluttautumaan ja tietenkin myös opettamaan maailmanluokan kaivauksille.
Suomalaisille museoille avautuu erinomaisia mahdollisuuksia osaamisen ja
kulttuurin vientiin, johon jo ensimmäisinä vuosina olisi hyvä saada mukaan
museorakennusten suunnitteluun liittyvää taitoa.
Pakistanilaisille museoille yhteistyö avaa mahdollisuudet
saada meiltä tietoa ja osaamista. Tämä on pakistanilaisille museoille ja heidän
työntekijöilleen pääosin myös ainoita käytännön mahdollisuuksia
kansainvälistymiseen. Kansainvälistymistä haittaa tiukahko viisumikäytäntö,
mutta ennen muuta maan matala elintaso. Kun museotyöntekijän kuukausipalkka on noin
300 euron, on seminaari- tai kongressimatka ennemmin vuosien kuin
kuukausien valmistelun tulos.
Lopuksi: Vuorineuvos Harri Kerminen totesi osuvasti Helsingin
Sanomien haastattelussa, että suomalaisten ja suomalaisten yritysten pitää
nostaa purjeet ja lähteä satamasta. ”Jos jää laituriin, elämä näivettyy
ja kuihtuu”. Tämä on hyvä neuvo myös museoille.
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti