Museoiden pitää uskaltaa nostaa esille myös superlatiiveja

"Yksittäisen superlatiivin — museoihmeen  — kautta esillä olemisen pelätään jollakin tavalla vähentävän muiden kokoelmien ja museotyön arvoa", kirjoittaa pääsihteeri Kimmo Levä. 

Suomen katsotuin musiikkivideo vuonna 2013 oli Cheekin Timantit on ikuisia. Suomen eniten katsottu mainosvideo oli Johanna Tukiaisen syntymäpäiväonnittelu 7-päivää –lehdelle. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei tunnetusti diggaa Cheekin musiikkia ja kulttuuripiirien arvostama räppäri Paleface nostaa julkkis Johanna Tukiaisen tikunnokkaan kappaleessaan Helsinki Shangri-La.

Kahden otoksen perusteella voi tehdä hätäisen johtopäätöksen siitä, että suuren yleisön kiinnostus ja kulttuuripiirien käsitykset hyvästä ja kiinnostavasta ovat ristiriidassa. Ajatus ei ole uusi. 1950-luvulla kulttuuripiirit eivät antaneet ymmärrystä Reino Helismaan rillumareille ja 1970-luvulla Pertti ”Spede” Pasanen sai turhaan hakea valistunutta tukea uunolle elokuvataiteelleen.




Museot eivät seiso, tai ole seisoneet, täysin kummassakaan joukossa. Yleensä olemme halunneet välttää kulttuurielitistisen leiman — siinä myös melko hyvin onnistuen. Todisteena ovat miljoonat asiakkaamme ja se, että taloudellinen kynnys museopalvelujen käyttöön on kenen tahansa kukkarolle sopiva.

Arvostamme kansan syviä rivejä palvelujemme käyttäjinä, mutta ammatti-ihmisinä haluamme identifioitua suomalaisen kulttuurin, tieteen, opetuksen ja taiteen eliittiin. Pyrimme välttämätään ulostuloja, jotka näyttävät kulttuurieliitin silmissä liian halvoilta, kaupallisilta tai kosiskelevilta. Valitsemme viestimme viejäksemme mieluummin Klingen kuin Cheekin.


Suomen museoliitto on avaamassa Museot.fi –sivulleen Museoihmeet-tietokannan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua museoiden kokoelmissa oleviin esineisiin, kuviin, taideteoksiin ja muihin materiaaleihin, joihin liittyy poikkeuksellinen tarina tai historia. Sellaiset harvemmin kuuluvat museoiden kokoelmapolitiikkojen keskeisimpään ytimeen.

Useimmiten näihin materiaaleihin liitetään superlatiiveja sisältäviä kuvauksia, joista käytetyimpiä ovat:

• Maailman tai Suomen ensimmäinen ja vanhin.
• Ainoa valmistettu tai säilynyt.
• Superlatiiviset ihmiset, vrt. presidentit, kuninkaat, laulajat, näyttelijät. ”Mannerheim on käyttänyt tätä.”
• Maailman ja Suomen historian käännekohdissa vrt. sisällissodassa, talvisodassa jne. on käytetty tätä.

Tälläiset superlatiivit nostavat yleensä enemmän objektien keräily- kuin museoarvoa.  Se tuntuu olevan aiheesta syntyneen keskustelun perusteella ainakin kulttuurihistoriallisen materiaalin osalta Museoihmeet –hankkeen Akilleen kantapää. Yksittäisen superlatiivin kautta esillä olemisen pelätään jollakin tavalla vähentävän muiden kokoelmien ja museotyön arvoa — vievän museoalaa pois opetus-, tiede- ja kulttuuriviitekehyksestä ja kohti massaviihdettä.

Superlatiivitaustat nostavat väistämättä objektien, ja mikä tärkeintä, niiden säilyttäjien ja esillä pitäjien julkisuusarvoa. Tähän mahdollisuuteen meidän on mielestäni tartuttava rohkeasti, vaikkakin viestimme siltä osin yksinkertaistuu ja pelkistyy. Totta kai myös kaupallistuu.

Kannattaa muistaa, että mahdollisesti yksittäisen superlatiivin vuoksi museon ovesta sisään astuva ihminen pääsee näkemään ja kokemaan myös kaiken muun sisällön.  Kyllä maineemme, kunniamme ja arvoperustamme sen kestää.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

PS. Tein haun Finnasta ja löysin tiedon, että suomalaiset ovat oletettavasti pystyttäneet maailman ensimmäinen harustetun sähköpylvään. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Osallistu keskusteluun superlatiiveista, kaupallisuudesta ja Museoihmeistä joko alla olevalla kommenttipalstalla tai täällä.