Museot totuuden tuolla puolen

Museoiden on perinteisesti nähty pyrkivän puolueettomaan totuuden esittämiseen. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä onkin huolestunut museoiden pärjäämisestä nykymaailmassa, jossa mielipide on uusi totuus.


Viimeaikaiset vaalit ovat järjestelmällisesti kuohauttaneet kansaa. Ensin tuli jytky, sitten brexit, sitten Trump. Nyt odotellaan sydän syrjällään seuraavia vaaleja Ranskassa, Saksassa sekä Italiassa.

Yhteistä voitollisille vaalituloksille on ollut populismi, joka pohjautuu siihen, että totuutta yksinkertaistetaan. Pahimmillaan totuudesta ei välitetä mitään. Populistien asialistalla ovat olleet erityisesti maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät kysymykset. Lisäksi poliittisessa keskustelussa yhteisymmärrys on saanut väistyä jyrkän vastakkainasettelun tieltä.

Asialistan lisäksi yhteisiä ovat olleet toteutunutta kehitystä selittäneet syyt. Vaalitulosten on kerrottu olevan seurausta perusduunareiden kapinasta, joka kohdistuu elitistisiksi ja kansasta vieraantuneiksi koettuihin politiikkoihin ja taloudellisen vallan käyttäjiin. Filosofisissa pohdinnoissa ollaan nähty jopa siirtyminen totuuden jälkeiseen aikaan, jossa tietoon pohjautuvaa totuutta tärkeämpää on mielipiteeseen ja tunteeseen perustuva totuus. Siirtymisen uuteen aikaan on mahdollistanut ennen muuta sosiaalinen media, joka totuuden häviöksi tekee kaikista kirjoituksista, uutisista ja viestijöistä tasa-arvoisia.

Totuuden jälkeisen ajan huipentumaksi nousee Yhdysvaltain tämänvuotinen presidentinvaalitaistelu. Valetta ja valeuutisia tehtailtiin järjestelmällisesti sekä ulko- ja sisäpoliittisten että taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Uutta ja erityisen huolestuttavaa arvojen näkökulmasta oli se, että valheesta kiinni jääminen ei enää vienyt ehdokkailta suosiota. Totuutta puoltavat vastaiskut ovat toistaiseksi jääneet lähinnä ihmettelyn asteelle, mutta jykevämpääkin on tulossa. Näin voi päätellä Tšekin valtion juuri avaamasta keskuksesta, jonka tehtävänä on puuttua aktiivistesti valeuutisten levittämiseen.

Museot menestyvät yleensä erinomaisesti, kun arvioidaan yhteiskunnan luotettavimpia medioita. Museoiden uskotaan välittävän kulttuureista ja historiasta niin objektiivista tietoa kuin mahdollista. Tältä osin totuuden jälkeiseen aikaan siirtyminen näyttää meidän kannaltamme huolestuttavalta. Uhkaava tulevaisuus toteutuu, jos välipitämättömyys totuutta kohtaan edelleen syvenee. Tässä toimintaympäristössä museoilla ei ole sijaa. Populistien agendalla museotoiminta on viimeisenä, ja silloinkin museoiden tehtävänä on ainoastaan toimia kuvitteellisen vanhan hyvän ajan todistajina.

Museoiden on kuitenkin mahdollista selvitä myös totuuden jälkeisessä ajassa. Niiden on otettava entistä suurempi rooli totuuden gallupsuosion kasvattamisessa. Tarve tämän suuntaiseen toimintaan on lisääntymässä. Viime viikkoina lehtien yleisönosastokirjoituksissa on nostettu esiin lähes päivittäin uusien museoiden tarve. Poliittinen liikehdintä ja koetut yllätykset nostavat väistämättä mieliin kysymyksiä, joihin on löydettävissä vastauksia vain kulttuurien ja poliittisen historian tuntemisen kautta.

Yllättävää ei ole, että uusia museoita on esitetty erityisesti etnografian ja poliittisen historian sektoreille. Samalla on osoittautumassa, että museoiden ja erityisesti Museoviraston ja Kansallismuseon rahoituksen ja toiminnan leikkaukset ovat olleet vakava virhe. Kulttuurien museo ajettiin alas juuri, kun sen yhteiskunnallinen tarve alkoi kasvaa. Itsenäisyyden juhlavuosi puolestaan olisi ollut ajoituksellisesti otollista aikaa vahvistaa Kansallismuseon roolia valtiollisen ja poliittisen historian museona. Molempien toteutuneiden virheiden välttäminen olisi ollut mahdollista, jos siihen olisi ollut poliittista tahtoa.

Tehdyt virheet ovat luonnollisesti korjattavissa, mutta Guggenheim-museohankkeen kaltaiseen soutamiseen ja huopaamiseen ei nyt ole varaa. Erityisen tärkeää on, että sivistystä tukevat poliittiset puolueet löytävät yhteisen tahdon yli puoluerajojen. Jos näin ei käy, se on häviö sekä museoille että totuudelle.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri