maanantai 3. heinäkuuta 2017

Museoretkelle Ahvenanmaalle

Ålands Konstmuseum. Kuva: Aino-Marja Miettinen

Tuoreimmassa Museo-lehdessä vierailtiin Ahvenanmaalla. Ahvenanmaa on museoineen kulttuurimatkailijan unelmakohde.


Väkilukuun ja pinta-alaan suhteutettuna museoita on Ahvenanmaalla runsaasti – museoita on lähes jokaisessa kylässä. Valikoima vaihtelee korkeatasoisista taidemuseoista pieniin kotiseutumuseoihin ja yksityisten keräilijöiden persoonallisiin kokoelmiin. Selityksiä poikkeukselliseen museotiheyteen voi hakea vahvasta kotiseutuidentiteetistä, perinteiden arvostamisesta ja matkailun kehittämisestä.

Monet museoista ovat auki pääosin kesällä, mutta usein ovet avataan myös tilauksesta. Tänä keväänä maakunnan ensimmäiset museot liittyivät Museokortti-järjestelmään.

Kulttuurimatkailijan käyntilista täydentyy harmaakivikirkoilla, perinnemaisemilla ja esihistoriallisilla kohteilla, joten retkeen kannattaa varata aikaa useampi päivä.

Tutustu ainakin näihin


Önningebymuseum


Önningebyn taiteilijayhteisön kultakausi ajoittuu vuosiin 1886–1914. Ruotsalaisista ja suomalaisista taiteilijoista muodostunut yhteisö kokoontui kesäisin Jomalaan taidemaalari Victor Westerholmin kutsusta. Önningebymuseumissa on esillä kattava otos yhteisöön kuuluneiden taiteilijoiden teoksia sekä alueeseen liittyviä esineitä. Museon pihapiirissä toimii myös kahvila sekä kirpputori, josta taiteenystävä voi tehdä kiinnostavia löytöjä.

Ålands Sjöfartsmuseum

Ålands Sjöfartsmuseum sijaitsee keskeisellä paikalla Maarianhaminan länsisatamassa. Nimensä mukaisesti museo esittelee Ahvenanmaan merenkulun historiaa, ja jännittävät tarinat johdattelevat talonpoikaispurjehduksesta Ruotsin-laivoille saakka. Monissa näyttelypisteissä merihistoriaan voi tutustua itse tekemällä ja kokeilemalla. Viime vuonna Suomen Vuoden museoksi valitun kohteen näyttelyissä on huomioitu erityisesti myös lapsivieraat.

Museon vieressä sijaitsee myös nelimastoinen parkki Pommern, joka avataan yleisölle konservointitöiden jälkeen kesällä 2018.

Kuva: Juho Vesa


Ålands museum & Ålands Konstmuseum


Viime syksynä täysin uudistuneena avautunut museo sijaitsee Maarianhaminan keskustassa. Samassa rakennuksessa sijaitsevat kulttuurihistoriallinen museo ja taidemuseo täydentävät hyvin toisiaan. Perusnäyttely johdattaa teemoittain Ahvenanmaan vaiheisiin esihistoriasta nykypäivään. Moderni näyttelytekniikka ja tyylikäs esillepano miellyttävät vaativaakin museokävijää. Taidemuseon näyttelyt tuovat puolestaan esille sekä paikallista että kansainvälistä taidetta laajalla perspektiivillä. Museokaupassa on laadukkaita paikallisia käsityötuotteita.

Ålands Jakt och Fiskemuseum


Eckerössä, Ahvenanmaan länsirannikolla, tutustutaan paikalliseen metsästys- ja kalastuskulttuuriin. Luonnonolot ovat vaikuttaneet alueen asukkaisiin merkittävästi. Ankariin säihin on sopeuduttu sukupolvien ajan, ja museossa voikin tutustua esimerkiksi kalastusmajojen karuihin olosuhteisiin. Museon erikoisuus on avoin säilytystila, jossa on esillä muun muassa kattava perämoottorikokoelma.

Eckerössä kannattaa piipahtaa myös vuonna 1828 valmistuneeseen, C.L. Engelin suunnittelemaan Posti- ja tullitaloon. Viihtyisässä pihapiirissä järjestetään kesäisin korkeatasoisia taidekäsityönäyttelyitä. Samalla kannattaa kurkistaa myös pikkuruiseen Postiruotumuseoon.

Kuva: Tuuli Rajavuori

Ålands Fotografiska museum

Yksi Ahvenanmaan erikoisimmista museoelämyksistä on Ålands Fotografiska museum. Yksityisen keräilijän, Olle Strömbergin, kokoelmaan kuuluu tuhansia kameroita ja muuta valokuvaukseen liittyvää esineistöä. Entisen Pålsbölen kyläkoulun tiloihin on sisustettu myös kokonainen valokuvausliike, pimiö ja ateljee.

Museossa kannattaa vierailla jo pelkästään kiinnostavien tarinoiden takia. Museokäyntiin kuuluu kokoelman kerääjän perusteellinen opastus, joka menee tekniikkaa syvemmälle. Hyvällä onnella kaupan päälle voi saada vaikka akrobatiaesityksen!

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Teksti on julkaistu Museo-lehdessä 2/2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti