Museot ovat siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että osaaminen ei ole yhdessä korissa. Tämä mahdollistaa sen, että voimme valita, millä toimialalla tai -aloilla olemme. Museoiden strategisista valinnoista olen kirjoittanut tarkemmin joulukuussa 2012 P.S.-blogin postauksessa ”Valitsevilla museoilla ei ole valitettava tulevaisuus”.
Perinteisin toimialamme on tiedon tuottaminen, tallentaminen
ja tiedon välitys (tutkimus, kokoelmat, tietopalvelu, julkaisut). Museot ovat
olleet pitkään myös koulutus- ja konsultointisektorilla (museopedagogia,
asiantuntijalausunnot, tietopalvelu) ja yhteiskunnallisten palvelujen
tuottajana (valtion ja kuntien lakisääteiset tehtävät, kulttuuriperinnön
ylläpito ja vaaliminen). Viime vuosina on korostunut matkailu-, elämys-,
kokous- ja juhlapalvelujen tuottaminen (näyttelyt, opastukset, tapahtumat,
kokous- ja juhlatilojen vuokraus).
Huomattavia uusia mahdollisuuksia näyttää avautuvan sosiaalisektorin
sekä terveyden ja omaisuuden hoitamisessa (näyttelyt, työpajat sekä esineiden,
teosten ja rakennusten säilyttäminen, konservointi ja kunnostaminen). Lisäksi
peliteollisuus on muotoutumassa omaksi toimialakseen, jossa museoilla on
mahdollisuus olla tarinankerrontaosaamisen kautta vahvasti mukana.
Museoiden kannalta hienointa on, että osaamisemme kohdistuu
kasvaviin toimialoihin yhteiskunnallisten palvelujen sektoria lukuun ottamatta.
Kasvussa mukana oleminen tai mukaan pääseminen edellyttää museoilta
integroitumista valitsemaamme toimialaan. Meidän täytyy olla valitsemassamme
busineksessa yhtenä palveluntarjoajana muiden palveluntarjoajien joukossa –
museo yhteisössä, ei museo yhteisölle.
Toimialan tai toimialojen valinnassa kannattaa olla
luonnollisesti tarkkana. On hyvä, jos toimiala on riittävän suuri ja kasvava,
sen taloudellinen kannattavuus on hyvä ja kilpailua on mahdollisimman vähän.
Lisäksi meillä on oltava ennen muuta erottuvaa ja vaikeasti kopioitavaa
osaamista, jolla pärjäämme kilpailijoiden puserruksessa.
Toimialavalinnan mukana meille tulee asiakkaiden olettamat
palvelujen sisällöt ja sen laadun minimit. Lisäksi saamme hinnoittelun raamit,
markkinoinnin ja viestinnän sanaston sekä mediat, joilla potentiaaliset
asiakkaamme tavoitamme.
Jos esimerkiksi päätämme olla mukana kokouspalvelujen
toimialalla, palvelun sisällön minimit (ammattitaitoinen henkilökunta, tilat,
tekniikka, ruoka- ja juomatarjoilu, wc:t ja saavutettavuus) voimme käydä
katsomassa alan markkinajohtajilta eli hotelleilta ja kongressikeskuksilta.
Samalta joukolta saamme hinnoittelun raamit ja tuote-esittelyssä käytettävät
viestinnän eväät.
Jos pystymme tarjoamaan toimialan kilpailijoihin verrattavat
palvelujen sisällön minimit, meillä on mahdollisuus menestyä. Kannattaa miettiä,
millä voitamme kilpailijat. Mitä voimme tarjota toimialan potentiaalisille asiakkaille
lisää? Lisäarvon olisi hyvä olla
vaikeasti kopioitavaa ja erottuvaa hinnan nousematta paljoa kilpailijoita
korkeammaksi – luultavasti tämä lisäpalvelu ei ole sauna. Sivistävä väliaika saattaisi
toimia.
Osaamisalueen ja sitä kautta toimialan valinta tulee ajankohtaiseksi nopeasti ja siksi on tärkeää löytää uusia ja kannattavia asiakkuuksia. Universaalin osaamisen ylläpito on
muuttumassa kaikilla toimijoilla käytännön mahdottomuudeksi. Olemmeko jo nyt
tilanteessa, jossa sama organisaatio ei pysty ylläpitämään kilpailukykyistä
osaamista esimerkiksi historian tallentamisessa, tutkimisessa ja esittämisessä,
vaan on pakko erikoistua?
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
Ps. Museonjohtajat kokoontuvat vuosittaisille
koulutuspäivilleen 29.-30.8.2013. Päivien aiheena on museo-osaaminen ja sen
kehittämisen tarpeet ja keinot. Seminaaripaikkana toimii itseoikeutetusti
Luontokeskus Haltia, jossa osaamista ja asiakastarpeita on mietitty viime
vuodet tiiviisti (ks. lisää https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/Museonjohtajapaivat_1035).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti