 |
| Tilastoissa ovat mukana noin 325 Suomen ammatillista museota eli ne, jotka toimivat ammattihenkilökunnan voimin. |
Valtio on leikannut jo monta vuotta museoiden rahoitusta. Jos kunnat seuraavat perässä, voi käydä kuten Varkaudessa. Siellä museot eivät enää pysty hoitamaan tärkeintä tehtäväänsä. Tuomo Tamminen selvitti Museo-lehteä varten, mistä museoiden rahoitus koostuu.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun keisarillinen hallituskonselji antoi everstiluutnantti Gustaf Wredelle luvan perustaa ruukki Päiviönsaareen Huruskosken rannalle. Siitä alkoi Varkauden teollisuuden historia, jota ei tehtaan juurelle rakennetussa kaupungissa voi olla huomaamatta. Juhlavuotta vietetään myös Varkauden museoissa, jotka ovat tuoneet historiaa monin tavoin esille. Huhtikuussa museot adoptoivat Varkauden tehtaiden vanhan Peltola-rakennuksen, jossa järjestettiin kesän aikana muun muassa näyttelyitä, konsertteja, työpajoja ja kesäkahvila. Elokuussa avautui kulttuurihistoriallinen Teollisuuden tekijät -näyttely itse museossa – joka muuten sijaitsee Wredenkadulla, tehtaan entisessä hotellissa.
Juhlavuosi osui sikäli hyvään saumaan, että tällä hetkellä Varkauden teollisuudella näyttää olevan historian lisäksi myös tulevaisuus. 2000-luvun isot irtisanomiset esimerkiksi Stora-Enson paperitehtaalla saivat tilanteen näyttämään jo toivottomalta. Kunnan työttömyysaste on ollut korkeimmillaan liki 20 prosenttia, mutta nyt näyttää jo paremmalta: Stora-Enso on kertonut alkavansa tehdä tehtaillaan liimapuuelementtejä ja kartonkia, tulossa on myös suuri jätteenpolttolaitos.
Mutta onko Varkaudessa pian enää ketään tallentamassa näitä historian uusimpia käänteitä, sitä museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta usein miettii.
Melaranta ei halua heitellä tuhkaa ylleen, mutta lukuja ei voi kiistää. Vuoden 2008 jälkeen Varkauden museoiden vakituinen henkilökunta on pienentynyt kahdeksasta viiteen, ja taidemuseo piti muuttaa pienempiin tiloihin. Osa henkilökunnasta on tehnyt jo vuosia lyhyitä määräaikaisuuksia projektirahoituksella, vailla minkäänlaista varmuutta tulevasta.
Nyt taidemuseo ja kulttuurihistoriallinen Varkauden museo toimivat saman katon alla: näyttelypinta-alaa on yhteensä alle 200 neliötä. Jo yhden koululuokan kanssa voi tulla ahdasta.
Kurimus johtuu Varkauden kaupungin heikosta taloustilanteesta. Kunnassa oli isot yt-neuvottelut vuonna 2008 ja uudestaan vuonna 2014. Kun väkeä on vähennetty, samalla on kutistunut myös henkilötyövuosiin sidottu valtionosuus.
Museoiden kokonaisbudjetti on 380 000 euroa vuodessa, ja siitä yli 330 000 euroa menee vuokriin ja työntekijöiden palkkoihin. Toiminnan ydin eli kokoelmien ylläpitäminen on täysin satunnaisen projektirahoituksen varassa. Varsinaista kokoelmatyötä eli arkistointia, luettelointia tai uuden aineiston vastaanottamista ei ole tekemässä yhtään vakituista museoammatillista työntekijää. Tilanteen voisi tulkita niinkin, että museot eivät täytä lakisääteistä tehtäväänsä, joka on myös valtionosuuden edellytyksenä.
”Olemme kuin koulu, jossa on kanslisti, keittäjä ja kouluavustaja, mutta ei yhtään opettajaa”, Melaranta sanoo.
Toiminnan pitkäjänteisyyden puolesta ollaan museoissa huolissaan laajemminkin. Museoiden valtionosuudet nousivat merkittävästi Stefan Wallinin ministerikaudella vuosina 2009–2011, mutta sen jälkeen valtion rahoitus on tasaisesti kutistunut. Kunnissa museoiden rahoitus ei ole tippunut Varkauden kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta kovin paljon, mutta nykyisessä taloustilanteessa uhka on suuri.
Kun vuokrista ja palkoista ei voi säästää, pienilläkin juustohöyläleikkauksilla on suuri vaikutus, kun ne kohdistuvat jo ennestään vaatimattomiin toimintamenoihin.
”Jos näyttelyllä ei ole ulkopuolista rahoittajaa, näyttelybudjetti menee todella alas. Pitää onnistua löytämään sellaisia hankkeita, joilla saadaan vakituisen henkilökunnan työlle muita maksajia. Silloin palkkaresursseja voidaan irrottaa toimintaresurssien kohdalle”, kertoo Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio Tampereelta.
Hankeraha on kuitenkin aina epävarmaa: jonakin vuonna sitä saa, toisena ei. Ja etenkään isoimmat yksityiset rahoittajat kuten säätiöt eivät yleensä tue kuntien omistamia museoita.
Rahoittajia ei myöskään välttämättä kiinnosta arkinen kokoelmien ja historian tallentaminen. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pelkääkin, että projektirahoituksen perässä juokseminen ohjaa museot projektityyppiseen, lyhytjänteiseen toimintaan. Silloin historian ja kokoelmien tallentaminen jäävät helposti taka-alalle.
”Tämä on kansakunnan arvokysymys: onko suomalaisuudessa jotain sellaista, mitä haluamme jälkipolville siirtää”, Levä toteaa.
”Viime vuonna kokoelmia otettiin museoissa vastaan jo huomattavasti vähemmän kuin tähän asti. Viime vuoden aikana näkyi myös se, että vakituisen henkilöstön määrä vähenee nopeammin kuin projektihenkilöstön.”
Eniten museoita huolettavat kuitenkin suunnitelmat valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta.
Monimutkaista systeemiä on jo pitkään moitittu jäykäksi: se ei kannusta kehittämään toimintaa ja uusien toimijoiden on vaikea päästä mukaan.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen antoi ministeriölleen syksyllä tehtäväksi selvittää vuoden loppuun mennessä kulttuuri- ja taidelaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistamistarpeita. Aihepiiriä pohditaan myös museopoliittinen ohjelmatyö -ryhmässä, jossa on myös museoiden edustajia. Esillä tulee olemaan ainakin toiminnan vaikuttavuuden ja tulosten huomioiminen rahoituksessa.
”Museotkin ovat toivoneet, että toiminnan laatu ja vaikuttavuus jotenkin tunnistettaisiin – haasteena on, miten sitä mitattaisiin tai arvioitaisiin oikeudenmukaisella ja läpinäkyvällä tavalla. Nykyinen järjestelmä ei tunnista, onko joku museo ollut erityisen aktiivinen, tarttunut tärkeisiin teemoihin tai järjestänyt suosittuja näyttelyitä”, toteaa kulttuuriasianneuvos Päivi Salonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Salonen sanoo, että ministeriössä kyllä ymmärretään museoiden huoli ennustettavuuden ja pitkäjänteisyyden puolesta. Toiminta on erilaista kuin vaikka teattereissa, joilla voi joku vuosi olla iso tuotanto ja seuraavana vuonna jotain pienempää.
”Lähdetään siitä, että katsotaan, mikä on hyvää nykyisessä mallissa ja mikä vaatii kehittämistä.”
Museoissa ollaan silti epäileväisiä.
”Museon tuloksellisuuden mittaaminen on sinällään kannatettavaa ja myös mahdollista. Suurin ongelma opetus- ja kulttuuriministeriön ajamassa mittaristossa on se, että tuloksellisuutta pyritään mittaamaan samoilla mittareilla kaikkien museoiden kohdalla”, Kimmo Levä kommentoi. Edellisen kerran kannustinjärjestelmien toimivuutta selvitettiin edellisen hallituksen aikana. Vaikka nykymalli on jäykkä, ministeriön ehdotus sai kulttuuriväeltä tyrmäyksen.
Selvityksen teki Kalle Kallio Museoliiton silloisena varapuheenjohtajana. Selvityksen mukaan näyttelyjen määrän painottaminen olisi voinut johtaa merkityksettömien pientuotantojen tehtailuun. Kävijämääriä olisi varmasti manipuloitu ylöspäin. Muutenkin mittaristot olisi ohjannut museoita väärään suuntaan.
"Werstaan osalta täytyy sanoa, että koemittausten perusteella olisimme saaneet kannustinmallissa nykyistä enemmän valtionosuutta. Tästä huolimatta pidin mallia epäonnistuneena. Se ei huomioinut museoiden erilaisia lähtökohtia, oli sattumanvarainen ja perustui virheelliseen dataan. Museoliitossa toivoimme vertaisarviointiin perustuvaa laaturahoitusta, mutta sitä ei taas ministeriö halunnut", Kallio sanoo.
Varkauden museoissa tulevaisuuden näkymät eivät ole erityisen valoisat, vaikka valtionosuusjärjestelmään ei puututtaisikaan. Lisää rahaa tuskin on luvassa.
Wredenkadulla tunnelma on kuitenkin parempi kuin vaikka vuonna 2008. Työkavereiden menetyksen lisäksi tuolloin painoi taidemuseon omista tiloista luopuminen. Se oli taloudellisesti välttämätöntä, mutta jonkun aikaa kaupungilla puhuttiin ”taidemuseon lakkauttamisesta”. Tuolloin kävijämäärätkin notkahtivat, mutta nyt ne ovat kasvaneet jo viiden vuoden ajan, ja henkilökunnan nahka on koettelemuksista kovettunut.
Entistä suurempi yleisö ei tuota suuria tuloja, koska museoon on vapaa pääsy, mutta olemassaolon kannalta juuri näkyvyys ja yhteys kuntalaisiin saattavat olla museoiden elinehto – vakuutus sille, että edes nykyinen rahoitus säilyy.
”Jos työ on näkymätöntä eikä kosketa ketään, hyvin helposti päättäjät vetävät punakynällä yli. Sanon aina kaikille kulttuurialan toimijoille, että omaa toimintaa pitää jatkuvasti avata päättäjille. Uusia tulee joka neljäs vuosi – se työ ei lopu ikinä”, virkkaa erityisasiantuntija Ditte Winqvist Kuntaliitosta.
Tämän ohjeen mukaan Varkaudessa on jo toimittukin. Esimerkiksi Peltolan kesäprojekti oli iso menestys, joka huomattiin tien toisella puolella kaupungintalossakin. Melaranta kehuu museoiden saaneen fiksun ymmärtäjän sivistyslautakunnan helmikuussa aloittaneesta puheenjohtajasta Kati Hynnisestä (kok.). Vuosia ehtikin mennä, ettei museoita noteerattu valtuustossa millään lailla, Hynninen myöntää.
”Peltolan projekti avasi kaupunkilaisten silmiä, että museotoiminta on muutakin kuin yksi pelkkä museorakennus. Taustalla on niin paljon kaikkea, mitä tavallinen kuntalainen ei tiedä”, Hynninen kiittää.
Koko ajan on silti mietittävä, miten nenä pysyy veden pinnan yläpuolella, Hanna-Kaisa Melaranta huokaa. Vaikeuksien kautta työporukasta on hioutunut tiivis ja tehokas, mutta ilman vuonna 2008 menetettyjä museon ydinosaamisen hallitsevia vakituisia työntekijöitä museo ei Melarannan mukaan pysty tärkeintä tehtäväänsä hoitamaan. Heitä kaivattaisiin esimerkiksi hoitamaan museon valtakunnallisesti ainutlaatuista, yli miljoonan valokuvan kuva-arkistoa.
”Saattaa mennä vuosi, ettei meillä luetteloida yhtään valokuvaa. Tosiasia on, että meidän pitää jättää asioita tekemättä. Se on museossa kauhean kriisin paikka, kun emme tee niitä asioita, joita varten olemme olemassa”, Melaranta suree.
”Mutta humanistin riemu on se, että huonoinakin aikoina aina on joku asia, mihin rakastuu ja minkä haluaa tehdä loppuun asti. Enhän minä täällä sen takia ole, että ylläpidän taloutta, vaan sisällön.”
---
Tulonsiirtoa valtiolta kunnille
Valtio säätää lakeja, jotka asettavat kunnille erilaisia tehtäviä. Se myös antaa kunnille rahaa näiden tehtävien hoitamiseen. Kunnilla on kuitenkin hyvin vaihtelevat mahdollisuudet suoriutua tehtävistään. Valtionosuusjärjestelmä on luotu, jotta eri kuntien asukkailla olisi tasavertainen pääsy lakisääteisiin palveluihin.
Museoille myönnetään valtionosuutta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaan toiminnan käyttökustannuksiin. Laki ei kuitenkaan velvoita kuntia perustamaan tai ylläpitämään museoita. Rahoituslaissa mainittujen kriteerien rikkomisesta voi seurata valtionosuuden piiristä tippuminen.
Päästäkseen valtionosuuden piiriin museoiden on täytettävä tietyt kriteerit: museolla on esimerkiksi oltava asianmukaiset tilat, vähintään kahden henkilötyövuoden edestä museoalan koulutuksen saanutta henkilökuntaa ja sen on toimittava ympärivuotisesti. Valtionosuutta saavista museoista 42 prosenttia on yksityisten yhteisöjen tai säätiöiden ylläpitämiä, loput kunnallisia. Noin puolet valtionosuuksista maksetaan veikkausvoittovaroista.
Museoiden valtionosuus määräytyy henkilötyövuosien mukaan. Henkilötyövuoden hinta määrätään opetus- ja kulttuuriministeriössä, ja siitä valtio maksaa 37 prosenttia. (Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot saavat 47 prosenttia. Niitä on 17, joukossa esimerkiksi Designmuseo, Suomen rautatiemuseo ja Saamelaismuseo.) Vuonna 2015 henkilötyövuoden yksikköhinta on 67 636 euroa.
Jos museolla on 6 henkilötyövuotta, sen saama valtionosuus laskettaisiin näin: 6*67 636*0,37=150 152 euroa. Käytännössä asia on kuitenkin monimutkaisempi.
Valtionosuuksiin on vuodesta 2012 lähtien jouduttu kohdistamaan säästöjä, jotka on toteutettu yksikköhintaa alentamalla. Tästä johtuen esimerkiksi vuoden 2016 talousarviossa henkilötyövuoden hinnaksi on esitetty 64 650 euroa, eli 4,4 prosenttia kuluvaa vuotta vähemmän.
Myös museoille korvattavien henkilötyövuosien määrä päätetään vuosittain valtion talousarviossa. Vuonna 2015 määrä on 1 183. Valtionosuusjärjestelmän piirissä olevien museoiden todellinen henkilötyövuosimäärä on 1978. Jos museon toiminta ja työntekijämäärä kasvaa, se ei todennäköisesti saa lisää rahoitusta. Jos henkilötyömäärä museossa laskee alle sen, mikä on museolle myönnetyn valtionosuuden perusteena, valtionosuus luultavasti jää alemmalle tasolle, vaikka henkilötyövuosien määrä myöhemmin kasvaisi ennalleen.
Suomessa on useita museoita, jotka täyttävät valtionosuuden kriteerit, mutta joita ei ole vielä hyväksytty järjestelmän piiriin, koska jaettavaa on rajallisesti. Jos joku saa lisää, joltakin toiselta on otettava.
Vuonna 2016 alusta järjestelmän piiriin pääsee kaksi uutta museota: Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Riisa ja Rauman merimuseo.
Teatterit, orkesterit ja museot saavat vuonna 2016 valtionosuuksina yhteensä noin 106 miljoonaa euroa. Teattereiden valtionosuudet ovat noin 51,9 miljoonaa euroa, orkestereiden noin 20,1 miljoonaa euroa ja museoiden noin 34,1 miljoonaa euroa.
Lähteet: OKM, Opetushallitus, Suomen Museoliitto
---
Naantalissa on odotettu jo 10 vuotta
”Kymmenen vuoden ajan ollaan valtionosuutta haettu ja kymmenen vuoden ajan ollaan kriteerit täytetty”, toteaa museonjohtaja Anne Sjöström Naantalin museosta.
Naantalin museo on yksi niitä väliinputoajia, joilla valtionosuudet kriteerit ovat täyttyneet 2000-luvun alussa samaan aikaan kuin monella muullakin. Sjöström sanoo ymmärtävänsä, että kaikkia ei ole voitu ottaa kerralla mukaan, mutta epäoikeudenmukaiselta se silti tuntuu.
Naantalissa tilanne on kuitenkin muuten varsin hyvä: kunnan talous on ollut hyvällä tolalla, ja päättäjät arvostavat museotaan.
”Tuntuu kuitenkin ikävältä, että vuodesta toiseen joutuu selittämään päättäjille ja muille virkamiehille, miksei rahaa saada. Jotenkin valtionosuus toisi sen tuen itsellekin, että kyllä meitä arvostetaan ja kyllä me teemme sitä mitä kuuluukin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti