perjantai 7. lokakuuta 2016

Mikä museo on?


Museo on määriteltävä uudelleen, sillä sen rooli yhteiskunnassa on laajentunut. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa nyt museon määritelmästä.

On jo hieman kulunutta todeta, että museoiden toimintaympäristö on nopeassa muutoksessa, mutta näin kuitenkin on. Muutosten seurauksena mm. opetus- ja kulttuuriministeriössä on meneillään useita alan linjauksia pohtivia työryhmiä. Näistä tärkeimmät ovat Museopoliittinen työryhmä ja Valtionosuusuudistuksen asiantuntijaryhmä. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on laatimassa 2020-luvulle ulottuvaa strategiaansa.

Koska toimintaympäristö on muuttunut, työryhmissä on ajauduttu peruskysymyksen äärelle: Mikä museo on? Kysymyksen äärelle ajauduttiin myös pari viikkoa sitten Museoviraston järjestämillä Museoalan teemapäivillä heti viraston pääjohtaja Juhani Kostetin avauspuheenvuorossa.

Museo määritellään usein ICOMin muotoileman määritelmän mukaan: ”Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään.”

Yksimielisyys näyttää olevan siitä, että määritelmä on aikansa elänyt. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole yhteistä käsitystä siitä, mikä uusi ja nykyistä toimivampi museomääritelmä olisi. Tämä on huomattu myös ICOMissa, ja järjestön Suomen-puheenjohtajan Eero Ehannin mukaan Ranskan pääkonttorissa on uudesta määritelmästä pohdinta meneillään.

Uuden museomääritelmän tarpeen aiheuttaa ennen muuta se, että museot ovat entistä merkittävämpiä toimijoita myös muissa kuin kulttuuriperintöön liittyvissä tehtävissä. Yhteiskunta odottaa, että olemme tuottamassa palveluja sosiaalisen, taloudellisen ja koulutuksellisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Koska toimintamme on laajenemaan päin, museoiden tehtävää ja määritelmää mietitään myös muualla kuin museoammattilaisten keskuudessa.

Katsotaanpa, kuinka määritelmän laatiminen on edennyt.

Valtionosuusuudistuksessa saamme apua ja vihjettä Sitran konsulteilta. Museopoliittiseen työhön toi viimeksi oman panoksensa hollantilainen konsultti Jasper Visser. Hän esiintyi myös Museoviraston teemapäivillä.

Ulkopuolinen panos museoiden tehtävien ja museomääritelmän pohtimiseen on uudessa tilanteessa tervetullut ja tarpeellinen. Museoalan ulkopuolisten on kuitenkin usein hankala ymmärtää sitä ydintehtävää, jonka toteuttamiseksi museot ovat tähän asti työskennelleet ja vaikuttavuuttaan rakentaneet, eli kokoelmien tallentamista ja tutkimista. Kokoelmatyöhön ja kulttuuriperinnön tallentamiseen liittyvä itseisarvoisuus on väline- ja hyötyajattelun läpäisemille konsulteille vaikea pala purtavaksi.

Tämän vuoksi on enemmän sääntö kuin poikkeus, että he tarjoavat museomäärittelyyn tehtäviä, joilla edistetään yhteisöllisyyttä, lisätään kulttuurien välistä vuoropuhelua, vähennetään eriarvoisuutta ja parannetaan paikkakuntien elinvoimaisuutta. Kovin vähän näissä pöydissä pohditaan sitä, mihin suuntaan kulttuuriperinnön tallentaminen ja tutkiminen on menossa.

Ongelma tuli esiin, kun Museoviraston kehittämisjohtaja Pirjo Hamari kysyi Jasper Visseriltä, miten museot hänen mielestään eroavat teattereista, orkestereista ja muista yhteiskunnallisista toimijoista, joiden tehtävänä myös esimerkiksi vuoropuhelun lisääminen, eroarvoisuuden vähentäminen ja elinvoimaisuuden parantaminen. Vastaus oli, että ainoa ero on museoissa työskentelevät ihmiset. No niinpä. Niin totta kuin tämä onkin, ei tätä tietoa varten olisi tarvinnut osaamista Hollannista asti meille lennättää.

Museomäärittelytalkoisiin on osallistunut viime aikoina myös rockmuusikko Toni Virtanen Apulanta-yhtyeestä. Oman museonsa avajaisissa yhtyeen päämies määritteli muut museot ”kuolleiden asioiden varastoksi”, joista Apulandia eroaa siinä, että se luo uutta ja sykkii elämää. No niinpä. Lienee kuitenkin niin, ettei museomääritelmään kannata lähteä hakemaan uutta ideaa myöskään Lahdesta.

Koska edellisten ajattelijoiden jäljiltä rima on matalalla, uskallan minäkin heittää peliin oman määritelmäni.

Museo on palvelu, joka auttaa asiakkaitaan täyttämään tarpeensa ja velvollisuutensa historian ja kulttuurin tallentamisessa, tutkimisessa ja esittämisessä sekä auttaa heitä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin tuottamisessa.

Nyt on Sinun vuorosi panna paremmaksi. Rimahan ei putoa, vaikka sen alittaa.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

8 kommenttia:

  1. Kiitos Kimmo, että kirjoitat relevanteista asioista. Mitäpä jos Museoliitto - vaikkapa ICOM Suomen komitean kanssa yhteistyössä - järjestäisi kansallisen museomääritelmäehdotusten keruukisan. Jokainen museo miettimään ja muotoilemaan asiaa ensin omalta kannaltaan. Keruun sadosta voisi sitten koostaa ja tiivistää briljantin kiteytyksen ja tarjota sitä vaikka sinne Pariisin pääkonttoriin asti mietittäväksi. Kentän antama sysäys voisi vauhdittaa mukavasti mietintään sielläkin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä ja hieman vastaukseni viipyi, mutta koetetaan viedä tätä ideaa eteenpäin keinolla jos toisellakin. Kyllähän me haluamme sinun kauttasi viisautta Pariisiin viedä.

      Poista
  2. Kiitos Kimmo, taas kerran terävä kirjoitus, jonka luin vasta nyt. Sattumalta samaan aikaan työstin omia ajatuksiani Teemapäivistä ja museon määritelmästäkin ICOMin blogiin:
    http://icomsuomi.blogspot.fi/2016/10/museotyon-vastuista-ja-etuoikeuksista.html

    Hyvä ajatus tuo Carinan keruukampanjakin!
    Eero Ehanti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös itsellesi. Hyvä kirjoitus myös sinulla.

      Poista
  3. Blogiin pitäisi reagoida pian ilmestymisen jälkeen, mutta ehkä voi näin jälkijunassakin. Jäin miettimään tuossa määrittelyssä `velvollisuus´ ja ´taloudellinen´sanojen paikkoja. Liittyisivätkökö ne enemmän museoon itseensä kuin asiakkaaseen eli muotoilisin määrittelyn:

    Museo on taloudellinen palvelu, jonka velvollisuus on auttaa asiakkaitaan täyttämään tarpeensa historian ja kulttuurin tallentamisessa, tutkimisessa ja esittämisessä sekä tuottaa samalla henkistä hyvinvointia.

    Voi olla, että meni riman alite tai rima tippui kolisten. Mutta ei huolta, rima nostetaan aina uudestaan ja kokeillaan jälleen. Niin tässäkin määrittelyssä. Uusi yritys vain.

    Leena t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Kyllä rima hyvin tälläkin määritelmällä ylhäällä pysyy.

      Poista
  4. Keskustelua voisi vielä laajentaa siihen, että mitä ne Kimmon esittämät tarpeet oikein ovat. Yksi on ainakin oman itsensä verifioiminen ja todistaminen, miksi ollaan tultu sellaisiksi kuin ollaan. Uskottavimmillaan tähän päästään konkreettisten ja aitojen todistuskappaleiden avulla ja sitä eivät muut kulttuurilaitokset tee. Ilman selkeää tietoisuutta omasta identiteetistään ihminen hajoaisi psyykkisesti kappaleiksi ja siksi moni säilyttää vintillään vanhoja valokuvia, todistuksia, kirjeitä yms. Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla museo tekee saman asian paitsi silloin, kun yksityisiä kokoelmia pannaan julkisesti näytteille, mikä sinällään ei ole mikään huono asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Museon määritelmän pohtimista olisi hyvä jatkaa mainitsemaltasi pohjalta eli mihin tarpeisiin vastaamme ja millä eroamme muista kulttuurilaitoksista. Oman ja yhteisön identiteentin vahvistajina olemme epäilemättä omaa luokkaamme.

      Poista