torstai 23. helmikuuta 2012

"In the Year 2525"

Millaiseen tulevaisuuteen museoiden tulee varautua? kysyy Kimmo Levä.

Amerikkalainen duo Zager & Evans oli vuoden 1969 hitissään In the Year 2525 peruskysymysten äärellä epäillessään, onko tuolloin ihmiskuntaa enää edes olemassa. Englannin museoliitto on liikkeellä hieman lyhyemmällä aikavälillä, eikä aivan yhtä perustavanlaatuisten, mutta tärkeiden kysymysten merkeissä. He hakevat jäsenistöltään internetkeskustelun kautta näkemyksiä siitä, mitä museoilta odotetaan vuoteen 2020 mennessä ja miten museoiden pitäisi odotuksiin varautua tai suhtautua.

Vuoden 2012 alku on osoittanut, että myös suomalaisten museoiden on viimeistään nyt katsottava kauemmaksi kuin seuraavan näyttelyn valmistumisen jälkeiseen aikaan. Toimintaympäristömme on muuttumassa ja muutoksen nopeuden on arvioitu olevan poikkeuksellisen nopeaa. Muutoksen suunnasta ei luonnollisesti ole vielä löydetty yhteistä näkemystä.

Poliittisessa keskustelussa kunnat yhdistyvät, Eurooppa hajaantuu, valtiot kääntyvät kohti omaa napaansa. Sosiaalinen pohdinta keskittyy arpomaan olemmeko yhteisöitymässä vai jakautumassa vaiko moninaistumassa. Teknologinen kehitys näyttää vapauttavan ellei se isoveljeistä. Ekologinen muutos pidentää kesäsesonkimme, jos talvien lisääntyvät lumimassat eivät sitä estä. Talous on tiukkaa tai sitten se entisestään kiristyy.

Mitä siis tapahtuu ja mihin on varauduttava? Miltä vuosi 2020 näyttäytyy suomalaisten museoiden kannalta? Vain sinä tiedät. Kerro.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Englannin museoliiton verkkosivuilla: Museums 2020 - A Bold Vision for the Future

perjantai 10. helmikuuta 2012

Brändäystä

Museobrändin vääristymät ovat seurausta vuosia laiminlyödystä viestintätyöstä.

Olin avaamassa viime viikolla erästä näyttelyä. Puheeni jälkeen sain mieltä ylentävää palautetta. Tilaisuuteen osallistunut herrasmies kysyi minulta tilaisuuden jälkimainingeissa, kuinka noin nuori mies on museoalalla? Tulkitsin kysymyksen niin, että hänellä oli oikea mielikuva minun iästäni, mutta väärä mielikuva museoalasta.

Mielikuva on konsultatiivisemmin sanottuna brändi. Museoiden brändiin ei kyseiselle herrasmiehelle kuulunut nuoret ihmiset. Hän ei liene yksin lajissaan, eikä hänen ilmaisemansa mielikuvaristiriita ainoa, joka ei vastaa todellisuutta. Kolkkous, kankeus ja köyhyys kuuluvat kadunmiehen museobrändikuvailun kärkikymmenikköön.

Missä vika? Suomalaisen brändiguru Liisa Sounion mukaan brändäyksessä fakta muuttuu fiktioksi. Osuvasti sanottu. Museobrändin vääristymät ovat seurausta vuosia laiminlyödystä viestintätyöstä. Museot eivät ole halunneet eivätkä sen vuoksi osanneet viestiä faktoja, joiden varaan voisi positiiviset ja oikeammat fiktiot rakentaa.

Brändin merkitys yhteisöjen menestystekijänä on kasvamassa. Tähän viittaa vahvasti se, että brändäyksen kultamaassa Yhdysvalloissa museoita ohjataan heidän etujärjestönsä American Association of Museumsin (AAM) uusimmassa uutiskirjeessä perusteellisesti brändin rakentamiseen. Brändäys ei tarkoita näyttelyjen ilmettä tai myyntiä. Se on Amerikan oppien mukaan mentävä läpi koko toiminnan. Sisältäen myös kokoelmat ja koulutustoiminnan sekä hallitus- ja vapaaehtoistyön.

Onko brändin rakentamisen aika omassa museossasi juuri nyt? Viitteitä antaa, kun kysytte vaikka serkultanne, mikä adjektiivi museostanne tulee ensimmäiseksi mieleen. Jos vastaus ei miellytä ala brändätä.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

AAM:n verkkosivuilla: Business Card to Business Plan: Branding Your Museum

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Onko helsinkiläinen business valmis luovan talouden aikakaudelle?

Guggenheim Helsinki -hanke on merkittävä mittari sille, onko helsinkiläinen business aidosti valmis luovan talouden aikakauden toimintamalleihin, kirjoittaa Kimmo Levä.

Guggenheim-selvityksessä esitelty ansaintalogiikka on perinteinen eli museo-organisaatiot ottavat taloudellisen riskin ja muut toimijat saavat taloudellisen hyödyn. Selvityksen laskelmissa on arvioitu, että Guggenheim Helsingin aiheuttamasta rahavirtojen lisäyksestä vain 5,6 % tulee museo-organisaatiolle. Summina tämä tarkoittaa 9,44 miljoonaa euroa muille toimijoille ja 0,56 miljoonaa euroa museolle. Jos laskelmissa arvioitu miljoonan euron sponsorimaksut otettaan huomioon, suhdeluku on 1,56 miljoonaa euroa museolle ja 8,44 miljoonaa euroa muille. Tämä saavutetaan, jos museo-organisaatio ottaa nykyiseen 3,7 miljoonaa euroa lisää avustusrahoitusriskiä.

Luovan talouden aikakaudella tämän tyyppinen ansaintamalli ei toimi. Museoinvestoinnista taloudellisen hyödyn saavien organisaatioiden (hotellit, ravintolat, taksit, kaupat, muut palvelun tarjoajat) on osallistuttava riskien kantoon. Guggenheim Helsingin osalta se tarkoittaisi vähimmillään 3,7 miljoonaa euroa. Tämä malli takaisi myös sen, että museon olisi mahdollista kehittää sisältöjään ja muita toimintoja, joilla lisätään kokonaisrahavirtaa entisestäänkin.

Suomessa aidosti luovan talouden aikakaudella ovat esim. Lapin hiihtokeskukset. Guggenheim Helsinkiin verrattava investointi on latuverkosto. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan hiihdosta ja tämän paikalliset toimijat tunnustavat. Latuverkoston ylläpitoon liittyvää riskiä eivät kanna yksin latuverkon omistajat eli kunnat vaan esim. jokainen vuokramökin omistaja maksaa latuverkoston ylläpidosta latumaksun – saavat he mökkiään vuokrattua tai eivät. Sama tilanne on ravintoloitsijoilla.

Onko Helsingissä yrityksiä, jotka ovat valmiita maksamaan 3,7 miljoonaa saadakseen 10 miljoonan euron liikevaihdon kasvun? Pitäisi olla.

Jos käyttäjänäkökulmasta Guggenheim Helsinki on museobusinesta, esitetyt taloudelliset tavoitteet ovat epärealistiset ja hanke ajautuu taloudellisiin ongelmiin 2–4 vuoden sisällä avaamisesta.

Jos käyttäjänäkökulmasta Guggenheim Helsinki on matkailubusinesta, esitetyt taloudelliset tavoitteet ovat mahdollisia, mutta matkailubusiness on erittäin kilpailtu ja Suomessa sen kannattavuus on toimialavertailussa heikoimmasta päästä. Myös liikevaihdon kasvu on toimialavertailun heikoimpia.

Jos helsinkiläiset yritykset ovat valmiita luovan talouden aikakaudelle, hanke menestyy. Miljoonan euron yksityisen sponsorirahan tavoite on hyvä, parempi olisi 3,7 miljoonaa. Miljoonan sponsoriraha on mielestäni indikaattori – jos se ei toteudu, Guggenheim Helsingin aika ei ole vielä.

Toivon mukaan hanke ei toteuta jo liiankin tuttua kaavaa siitä, että se ajetaan läpi vaikka yksityinen sektori ei vastuuta otakaan. Tähän mennessä museoiden osalta yksityinen rahoitus on jäänyt miinukseksi hankkeiden budjetteihin. Hankkeen toteuttamista se ei ole estänyt. Olemme tyytyneet tilanteeseen, ja yksityinen sektori on luottanut siihen, että Artisti maksaa.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

perjantai 20. tammikuuta 2012

Guggenheim ei ole uskon asia

Guggenheim on aikaansaanut alallemme kunnon hypetystä, joka näyttää jatkuvan ja jatkuvan. Hyvä niin. Vain tärkeät asiat puhuttavat, huomauttaa Kimmo Levä.

Keskustelu on pysynyt pääosin tosiasialinjalla, mutta ensimmäisiä merkkejä keskustelun luisumisesta periaatteelliseksi tai uskon asiaksi on nähtävissä. Tämä on harmi, sillä jos tunteet saavat vallan, niin henkilökohtaisilta tappioilta ja mainemenetyksiltä ei voida välttyä kävi hankkeessa niin tai näin.

Tosiasioita ovat:
  • hienoa, että museoalalle investoidaan ja että se nähdään ehdottomasti tulevaisuuden alana
  • hanke ei vaaranna muita toimijoita, jos se toteutuu julkaistujen suunnitelmien mukaiseesti
  • jos hanke toteutuu suunnitelmien mukaan, se muuttaa museoiden toimintaympäristöä myönteiseen suuntaan - yksityinen rahoitus herää viimeinkin huomaamaan museotoiminnan tärkeyden ja mahdollisuudet
  • tavoitteet pääsylippu- ja museokauppamyynnin sekä kumppanuusrahoituksen osuudesta ovat erittäin kunnianhimoiset - investoinnin pitäisi nostaa heti avaamisensa jälkeen tulotason nykyisestä Helsingin taidemuseon noin 370 000 eurosta 7 miljoonaan euroon
  • tuloarvion toteutuminen edellyttää, että Guggenheimia ei mielletä julkiseksi palveluksi, jossa asiakkaiden maksuhalukkuus pääsylipusta on tällä hetkellä keskimäärin 2,5 euroa tavoitellun 12 euron sijaan
  • jos hanke toteutuu, muttei suunnitelmien mukaan, se on riski, jonka museosektori kestää erittäin huonosti

Perustukoot Guggenheim-päätös tosiasioihin. Säästetään tunteilut aikaan, jolloin mahdollisesti saamme niille aiheita näyttelyistä tai muusta toiminnasta.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

torstai 12. tammikuuta 2012

Artisti maksaa

Englannin valtio-omisteisten museoiden maksuton sisäänpääsy täyttää 10 vuotta. Odotukset kävijämäärien noususta ovat toteutuneet hienosti. Vuosikymmen on tuplannut tai jopa triplannut kävijämäärät pääsymaksuttomiksi muuttuneissa museoissa.

Muilta osin toteutuma ei ole ollut odotusten mukainen. Menetettyjä pääsylipputuloja ei ole pystytty korvaamaan lisääntyneellä museokauppamyynnillä – myynti kävijää kohden on pysynyt samana kuin pääsymaksullisena kautena. Lisääntyneet kävijävirrat ovat sen sijaan lisänneet käyttö- ja korjauskuluja.

Yllättävä tieto on, että museoiden kävijäprofiili ei ole muuttunut. Maksuttomuus ei ole lisännyt esimerkiksi matalatuloisten ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien kiinnostusta museoihin. Suuri osa kävijämäärän noususta aiheutuu siitä, että ne jotka aikaisemmin kävivät maksavina asiakkaina museoissa vierailevat nyt niissä ilmaisina asiakkaina useammin. Samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu myös Suomesta.

Pääsymaksuttomuus herättää juhlavuotenaan englantilaisten museoammattilaisten keskuudessa vilkasta keskustelua. Vastaan argumentoijat vetoavat edellä mainittuihin toteutumattomiin odotuksiin. Maksuttomuus on heikentänyt museoiden taloutta ja vähentänyt muiden museoiden perustoimintojen resursseja, koska pääsymaksuista luopumisesta aikanaan päätettyjä kompensaatioita ei ole sidottu indeksiin.

Painavasti on myös todettu, että pääsymaksuttomuus kohdentuu väärin. Pääsymaksuttomia ovat monet englannin suurimmista ja vetovoimaisimmista museoista, joilla olisi menestymisen mahdollisuuksia myös maksullisina toimijoina. Lisäksi suuri osa näiden kohteiden kävijöistä on Englantiin veroa maksamattomia turisteja. Perustellumpaa olisi lisätä pienten museoiden houkuttelevuutta pääsymaksuttomuudella. Nyt tilanne on päinvastoin. Ilmaisten museoiden on todettu vähentävän maksullisten museoiden kiinnostavuutta.

Pääsymaksuttomuudelle löytyy toki myös puolustajia ja puoltavia argumentteja. Näistä tärkein on se, että halu kulttuuriperinnön säilyttämiseen on kokonaisuudessaan kasvanut, kun museoiden toiminta on tullut tutuksi entistä suuremmalle kävijäkunnalle.

Suomessa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on pitänyt yllä tavoitetta museoiden maksuttomasta sisäänpääsystä ja tehnyt päätökset suomalaisen museohistorian rajuimmista valtionavustusten leikkaamisesta. Pääsymaksuttomuuspuheilla ei ole haluttu häiritä muiden kulttuurilaitosten palvelujen hinnoittelua, mutta eipä ole myöskään leikkaukset olleet samaa luokkaa. Kummallinen yhtälö, joka lienee syntynyt enempi vahingossa kuin poliittisen tavoiteasetannan seurauksena. Näin ainakin voi toivoa.

Museoiden into pääsymaksuttomuuden lisäämiseen on tällä hetkellä ymmärrettävän vähäinen. Pääsymaksuttomuus ei kuitenkaan ole huono tavoite, mutta muiden kokemuksista on opittava. Taloudellisesti homma toimii, jos museot saavat pääsymaksuttomuuden aiheuttamat avustuskompensaatiot kävijä- ja indeksisidonnaiseksi. Jos tämä ehto ei täyty, niin artisti maksaa ja kohta ovat kamat kanissa.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto