perjantai 11. syyskuuta 2015

Rikastuuko köyhä säästämällä?


Taloudellinen ahdinko puree myös museoalaan, ja monet museot joutuvat kipeiden päätösten eteen selvitäkseen kurimuksesta. Aina ensimmäinen mieleen tuleva ratkaisu ongelmiin ei kuitenkaan ole se paras, miettii Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Ei liene uutinen yhdellekään museolle, että taloudellinen toimintaympäristömme on muuttumassa. Julkinen sektori toitottaa päivittäin, että leikkauksia on tulossa. Ainoa positiivinen viesti on, että tulevana vuonna leikkaukset ovat pienempiä kuin sitä seuraavana.

Erilaisessa toimintaympäristössä menestyminen edellyttää erilaisia tuloksia kuin ennen, ja erilaisia tuloksia saavutetaan erilaisella tekemisellä.

Organisaation menestys riippuu siitä, kuinka ilmoitettuihin tai tuleviin leikkauksiin reagoidaan. Vaihtoehtoina on, että kokoonnumme:

1) ideoimaan keinoja, joilla leikkaamme kuluja ja toimintaa

tai

2) ideoimaan keinoja, joilla kehitämme uusia tuloja ja toimintaa.


Vaihtoehdon 1 valinneiden museoiden elämä muuttuu pian varsin tuskalliseksi. Kehitys vie kohti tilannetta, jossa kuolee juuri kun on oppinut olemaan syömättä.  Hyvänä puolena tässä vaihtoehdossa on se, että voi tehdä kaiken niin kuin ennenkin, ja mikä parasta, tarvitsee myös tehdä vuosi vuodelta vähemmän. Jatkuva kiire helpottaa.

Toinen vaihtoehto edellyttää muutoksia toimintaan, mutta palkintona oleva tulos miellyttää todennäköisesti useampia kuin vaihtoehdossa 1. Epämukavia yllätyksiä tällä tiellä kyllä riittää, muun muassa mahdollisuus epäonnistumiseen.

Se, kumpi vaihtoehto museoissa valitaan, on alan tulevaisuudelle ensisijaisen tärkeää. Käytyjen keskustelujen ja sivukorvalla kuultujen päätösten perusteella näyttää siltä, että useimmiten kriisipalaverien asialistalla on ollut vain vaihtoehto 1. Perusteita tälle itsetuhoiselle valinnalle ei ole juuri kuulunut, eivätkä taloudellista menestystä tarkastelevien tutkimusten tulokset tämän vaihtoehdon valintaa suosittele.

Taloudellisesti hyvin menestyvät keskittyvät säästämisen sijasta rahan tienaamiseen. Historia ei käytännössä tunne ainoatakaan tapausta, jossa köyhä on noussut vauraiden joukkoon keskittymällä vain säästämiseen.

Pysäyttävä tulos, eikö totta?


Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

5 kommenttia:

  1. "Historia ei käytännössä tunne ainoatakaan tapausta, jossa köyhä on noussut vauraiden joukkoon keskittymällä vain säästämiseen."

    En ole tuosta samaa mieltä. Museoasiasta muihin ympyröihin, mutta samaa budjettiasiaa.

    Sukupolvet ennen meitä maalla, kai kaupungissakin, elivät usein säästäen ja vaatimattomasti, koska olivat nähneet sota-ajan ja muutenkin kovia aikoja. "Sukanvarteen" laitettiin pienetkin säästöt. Se oli elintapa. "Pennissä on miljoonan alku", sanoi vanha kansa. Noista penneistä koostui vähitellen vuosien varrella talorahat. Ja lapsillakin oli sitten perintöä.

    Meidän päivinämme puhutaan vain kuluttamisesta ja kuluttajista. Emme helposti tee uhrauksia ja luovu hyvästä elintasostamme kaikkine uusine teknologioineen.

    Jos ei voi säästää, voi keksiä uusia keinoja tulojen kartuttamiseksi.

    Vapaaehtoistyöllä pyöritetään monia museoita.

    Ajat vaihtelevat, ei aina voi olla tuulta purjeissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Näinhän se luonnollisesti myös on, että ei kukaan ole rikastunut myöskään pelkällä kuluttamisella. Lienee niin, että näkökulmamme on eri vain siinä kohtaa, että kumpi ajatus pitää tulla ensin mieleen eli mainitsemasi " jos ei voi säästää, pitää keksiä uusia tuloja" vai "jos ei voi keksiä uusia tuloja, pitää säästää". Olen edelleenkin sitä miltä, että taloudellisen toimintaympäristön muuttumisessa ensimmäinen palaveri pitäisi pitää jälkimmäisen agendan mukaan. Säästäminen tarkoittaa useimmiten toiminnan vähentämistä. Siihenkään museoissa ei toimintaympäristön muutoksen perusteella ole varaa. Palveluillemme on entistä enemmän kysyntää ja tarvetta.

    VastaaPoista
  3. Twitterissä näkee, miten Englannissa museot hakevat vapaaehtoisvoimia avukseen. Vapaaehtoistyöllä toimii moni kulttuuri-, hyväntekeväisyys jne. yhdistys, muuten monen toiminta olisi mahdotonta. Harrastuksena tehdyssä työssä ei lasketa tunteja, uhraudutaan enemmän kuin palkallisessa työssä.

    Monet isot (kansainväliset) museot mainostavat hienoja uusia 21. vuosisadan korkeateknogia palveluitaan, joihin heillä on ihmeesti varaa, vaikka lamasta puhutaan. Jos valtio säästää, niin tuleeko niille sitten varoja mesenaateista? Yksityishenkilöt voivat osallistua rahoitukseen, jos on sydämen asia kyseessä.

    Louvren museosta oli TV haastattelu vuosia sitten, jossa he valittivat huonoa kannattavuuttaan, vaikka lattiat pitää uusia välillä Monaliisa -salissa, koska väkeä riittää uskomattoman paljon!

    Nyky-yhteiskuntamme on elänyt yli varojen. Liian helpolla on saatu kaikkea, ei osata enää arvostaa. Kun valtion budjettia lasketaan, eikö siihen kaikkien pitäisi osallistua, jotta saadaan talous kuntoon?

    VastaaPoista
  4. Museoiden ansaintalogiikat ovat todellakin muutoksessa. Vapaaehtois-/harrastetyön määrän ennustetaan kasvavan, mutta vielä selvempää on, että yksityisen rahoituksen osuus museoiden toiminnassa on kasvettava, jos nykyinen palvelutaso halutaan pitää yllä.

    Yksityisiä tuloja on saatava sekä kuluttajille että yrityksille suunnatuista palveluista. Louvre on hyvä esimerkki siitä, että ainakaan nykymallilla talous ei vahvistu kävijämäärien kasvattamisella. Louvre on maailman suosituin matkailukohde ja saavuttaa vuosittain muistaakseni noin 9 miljoonaa kävijää. Kävijätuloilla katetaan museon kuluista alle 20%, joka ei tosiaankaan riitä kunnolla edes lattioiden korjaamiseen. Kukaan ei kuitenkaan Pariisissa ja Ranskassa kai epäile, ettei Louvre olisi taloudellisesti kannattava (muista arvoista puhumattakaan). Yksi ratkaistava ongelma niin Ranskassa kuin Suomessakin on, että museopalveluihin liittyvät kulut ja tulot eivät kohdistu oikein. Museot joutuvat kuittaamaan liikaa kuluja siitä, että muut tekevät tiliä.

    VastaaPoista
  5. Museoalalle kouluttavan näkökulmasta puheet heikentyvän taloustilanteen korjaamisesta vapaaehtoistyövoiman käyttöönotolla kuulostaa todella pelottavalta. Suuri osa museoalan työntekijöistä päätyy jo nyt alalle ilmaisten harjoitteluiden kautta, ja huonosta työllisyystilanteesta varoitellaan usein museoaineiden luennoilla. On todella ikävää lukea mielipiteitä joissa akateemisesti kouluttautuneita museoalan asiantuntijoita vähätellään ehdottamalla heidän osaamisensa korvaamista ilmaistyövoimalla. Vapaaehtoistyö on toki hieno tapa lisätä museoiden yhteistyötä asiakkaidensa kanssa ja on hienoa että museon toiminnasta kiinnostuneita otetaan mukaan toimintaan näiden taustoista riippumatta. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan tehdä alan opiskelijoiden kustannuksella.

    VastaaPoista