tiistai 29. syyskuuta 2015

Joulupukilta lahjaksi Museokortti: kampanja käynnistyy 21. lokakuuta


Millaisella kampanjalla, tempauksella tai tapahtumalla Museokortti saadaan mahdollisimman monen suomalaisen joululahjapakettiin? 

 

Museokortti on saanut hienon vastaanoton. Yli 22 000 myytyä Museokorttia neljässä ja puolessa kuukaudessa on huima suoritus. Teillä ja meillä on hyvä syy taputella toisiamme selkään. Koko museoalan näkökulmasta Museokortin menestys on merkittävä asia.

Mukavia blogi- ja lehtikirjoituksia tipahtelee jatkuvasti. "Museoliiton runsaat neljä kuukautta sitten lanseeraama Museokortti on osoittanut valtaisaksi hitiksi", kehui Helsingin Sanomat 23. syyskuuta. 

Olemme silti vasta taipaleen alussa.  Tekemistä riittää järjestelmien hiomisessa ja niiden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Moni asia on edelleen keskeneräinen, eikä pulaa ole ainakaan suunnitelmista ja uusista kehitysmahdollisuuksista. Onneksi pahimmat käynnistysvaiheen lapsukset on saatu korjattua.

Lähitulevaisuudessa rakennamme Museokortin älypuhelinapplikaation ja tuomme tarjolle mahdollisuuden ostaa — museoiden näkökulmasta myydä! — personoituja Museokortteja. Yritys voi siis jatkossa antaa lahjaksi esimeriksi logollaan varustettuja kortteja. Lahjakortti-  ja yritysmyynti avaavat kokonaan uusia mahdollisuuksia asiakaskunnan laajentamiseen.


Joulukampanjan avaus 21. lokakuuta


Museokortin joulukampanja käynnistyy lokakuun lopussa. Järjestämme keskiviikkona 21. lokakuuta webinaarin, jossa kerromme Museokortin kuulumisista ja joulukampanjasta, kutsuttakoon sitä nimellä Propagandaprojekti, osa 2

Tässä suuressa museoiden välisessä, ehdottoman vakamielisessä kisassa mitataan myyntimäärien sijaan kekseliäisyyttä. Aiheesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä aloituspäivää. 

Mutta alitajunnan voi laittaa raksuttamaan: millaisella kampanjalla, tempauksella tai tapahtumalla Museokortti saadaan mahdollisimman monen suomalaisen joululahjapakettiin? 


Ennen marraskuun alkua kaikille Museokortti-museoille toimitetaan uusia markkinointimateriaaleja. 

1. Tiskille kiinnitettävä hyllypuhuja nostaa helposti ja vaivattomasti nostaa Museokortin asiakkaan tietoisuuteen.  
2. Anna lahjaksi Museokortti –rintamerkkejä kiinnitetään henkilökunnan rintapieleen.  
3. Lahjakirjekuori suljetaan Hyvää joulua ja vuoden mittaista kulttuurimatkaa! -tarralla.

Eikä sovi unohtaa isiä! Kyllä kai isänpäivänä pitäisi Museokortti antaa, koska eihän sankari voi äitiä vähemmälle jäädä.


Viinipulloa pitkäkestoisempi lahja


Hienoa on huomata,
miten aktiivisesti monet museot ovat Museokorttia tuoneet esille.
Kyseessä on aidosti kiinnostava vaihtoehto lähes jokaiselle museokävijälle, joten sen tarjoaminen on hyvää asiakaspalvelua.

Ostopäätös on helpompi tehdä, jos sen suuntaan kevyesti tönäistään. Siksi olisi tärkeää, että kassahenkilöt muistavat tarjota asiakkaalle Museokorttia oma-aloitteisesti ja sen näkyvyysmateriaalit ovat selkeästi esillä.  

Museokortin tarjoamat kokemukset ovat noin vuoden verran pitkäkestoisempia kuin lahjaksi saatavasta viinipullosta irtoavat. Jälkimakukin on selvästi parempi. Kortti on ekologinen ja tarjoaa varmasti jotain uutta (vanhaa!) myös ihmiselle, jolla on jo kaikkea. 

Loistava lahjaidea, väitän minä: vuoden mittainen kulttuurimatka 54 eurolla.


Seppo Honkanen
Museokortin kehityspäällikkö


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti