keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Strategiaa ja tragediaa

Kansallismuseo. Kuva: Tanja Salonen/SML

Strategiset valinnat johtavat traagisiin tuloksiin, vaikka näin ei pitäisi käydä. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohtii kirjoituksessaan valtakunnallisten museoiden kurjaa tilaa.


Vuosi 2016 ei ole valtakunnallisilla museoilla alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Kansallismuseo kävi loppuvuonna 2015 säästötoimenpiteinä yt:t, jotka näkyvät tänä vuonna henkilöstön vähentymisenä sekä näyttelykohteiden sulkemisina ja aukioloaikojen lyhentymisenä.

Sotamuseo on ilmoittanut, että osana puolustusvoimien tilahallintauudistusta sen toimitilat Maurinkatu 1:ssä on irtisanottu. Tämän seurauksena museon palvelut ovat käytössä vain rajoitetusti.

Viime viikolla Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luomus, ilmoitti, että säästösyistä se luopuu kokonaan teemanäyttelyistään ja harkitsee myös aukioloaikojen lyhentämistä.

Valtakunnallisten museoiden toiminnassa valtiolla ja sen rahoituksella on muita museoita suurempi rooli. Synkkien uutisten kasautuminen tähän museoryhmään pakottaa kysymään, ovatko nyt toteutetut toimenpiteet strategisen valinnan tulosta?

Valtion tärkein strateginen kannanotto on hallitusohjelma, jonka Sipilän hallitus on julkaissut toukokuussa 2015 otsikolla Ratkaisujen Suomi. Otsikko ainakin on lupaava, ja jos tämä valtakunnallisten museoiden alasajo on strateginen valinta, uskoisi siitä löytyvän vihjeitä hallitusohjelmasta.

Kulttuuriin ja museoiden toimintakenttään hallitusohjelmassa viitataan seuraavasti:

- Edistämme suvaitsevaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa kansallista keskustelukulttuuria.
- Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa.
- Meillä on rikas kieli- ja kulttuuriperintö ja vaalimme kaksikielistä Suomea perustuslain ja arvojemme mukaisesti.
- Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta
- Lisätään taiteen perusopetusta ja kulttuuritoimintaa.
- Tunnistetaan kulttuurin hyvinvointimahdollisuudet aiempaa paremmin.
- Tuodaan kulttuuri lähemmäs jokaista suomalaista edistämällä julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta.
- Laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi.
- Maahanmuuttajat vahvistavat Suomen innovaatiokykyä ja osaamista tuomalla oman kulttuurinsa vahvuuksia osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Vaikka itsenäisyyden juhlavuoden hallitusohjelmassa suomalaisella kulttuuriperinnöllä odottaisi olevan selkeämpikin rooli, hallitusohjelman perusteella valtakunnallisten tai muidenkaan museoiden toiminnan leikkauksia vaalikauden puolivälissä ei ole voinut ennustaa. Se on sinällään linjassa Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen valintansa jälkeisinä viikkoina toistaman viestin kanssa: Kulttuuriin ei tehdä uusia leikkauksia, mutta edellisen hallituksen leikkauspäätökset toteutetaan.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että valtakunnalliset museot ovat kurimuksessa. Onko niin, että edellisen hallituksen päätökset ovat olleet niin kryptisiä, että niiden vaikutuksia ei ole pystytty hoitamaan muuten kuin yt-neuvotteluiden ja museokohteiden sulkemisten kaltaisilla äkkijarrutuksilla? Vai onko niin, että vaikka hallitus ei kulttuuriin uusia leikkauksia kohdistaisikaan, museoiden omistajaorganisaatiot silti tekevät niin yleisen rahoituksen vähentyessä? Ainakin Luomuksen osalta näin näyttää olevan.

Luomuksen johtaja Leif Schulman toteaakin, että teemanäyttelyistä luopuminen on strateginen valinta, ja toiminta vastaa edelleen tai ehkä jopa aikaisempaa paremmin museon omistajan eli Helsingin yliopiston strategiaa, jossa keskiössä ovat opetus ja tutkimus. Yleisötyö on toiminnan ulkolaidalla.

Jokainen museon omistajaorganisaatio tekee luonnollisesti omat strategiset valintansa, mutta silti Helsingin yliopiston valitsema tie tuntuu museotoiminnan näkökulmasta käsittämättömältä. Tämä etenkin tilanteessa, jossa asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan ja Luomuksen kävijämäärät ovat olleet kasvussa. Sen tuloksena Luomus on vakiinnuttanut roolinsa Suomen suosituimpien museoiden joukossa.

Ennakoiva toimintaympäristöanalyysikään ei taida Helsingin yliopistolta luonnistua. Yksityisen rahoituksen kasvava tarve on ollut museoiden arkipäivää jo vuosia. Tämän vuoksi Helsingin Sanomien otsikko 19.3.2016 ”Yliopiston museolla ei riitä rahkeita edes rahan keräämiseen” vaikuttaa komedialta, mutta on ilmeistä tragediaa.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti