Museoiden ei kannata arastella videoiden tuottamisessa, jos vain resursseja löytyy. Tässä kaksiosaisessa blogipostauksessa Suomen museoliiton tiedottaja Tanja Salonen luo katsauksen museoiden videoviestinnän mahdollisuuksiin.
On korkea aika kirjoittaa videoviestinnästä myös P.S.-blogissa, ja siksi nyt kirjoitan tässä. Esittelen videoaiheisissa postauksissani museoiden videoviestintää kahdesta näkökulmasta. Tässä osassa kerron, miksi museoiden kannattaa viestiä videoilla. Toisessa osassa on luvassa tarkempaa pohdintaa museoiden videomateriaaleista ja siitä, miten videoita voi käyttää.
Videoviestintä on nykypäivää, piti siitä tai ei. Jos vain suinkin on mahdollista ja museolta löytyy sisältöä, jonka levittämiseen videoformaatti sopii, videoita kannattaa ehdottomasti hyödyntää osana viestintää. Näkyvyys on museoille tärkeää, ja sitä saa vain näkymällä.
Suomen museoissa videot onkin jo otettu mukavasti osaksi museoiden viestintää. Vaikka museoiden YouTube-kanavilla tilaajamäärät ja videoiden katselukerrat jäävät kauas taakse suosittujen pelivideokanavien ja videoblogien vastaavista, on vain hyvä, että videoita on tehty. Suunta on tästä vain ylöspäin.
Miksi videoita sitten kannattaa tehdä? Ennenkin on pärjätty ilman.
No, ensinnäkin tietysti siksi, että niillä saa lisättyä näkyvyyttä hektisessä ja tukkoisessa mediaympäristössä. Mitä useammassa viestintäkanavassa kerrot olemassaolostasi, sitä todennäköisemmin joku löytää sinut. Ja löytyminen on tärkeää kaikenlaisille yrityksille ja organisaatioille.
On muistettava myös se, että koska liikkuva kuva on nykyisin niin olennainen osa viestintää, sitä hyödyntäessään tulee samalla seuranneeksi aikaansa. Museot eivät ole pölyttyneitä, joten älkäämme antako kenenkään edes luulla niin.
Videoita tekemällä pääsee myös hyötymään mukavalla tavalla ajankohtaisista ilmiöistä. Niihin kannattaa tarttua rohkeasti. Mieleeni tulee väkisinkin, että esimerkiksi nyt meneillään olevaa Pokémon GO -pelihuumaa olisi voinut tai voisi hyödyntää monella tavoin museovideon teemana, mikäli peli sopii osaksi museoympäristöä. (Kaikkialle ei todellakaan sovi.) Museon henkilökunnan yhtäkkinen peli-innostus. Nykyaika kohtaa menneisyyden. Pokémonitkin ymmärtävät hyvän taiteen päälle. Museon uudet lemmikit. Teemoja riittää. Ainakin huomio sosiaalisessa mediassa olisi taattu.
Mikäli kansa pitäisi tällaisesta ajan hermoilla olevasta videosta, videon tehneestä museostakin jäisi todennäköisesti positiivinen mielikuva jonnekin alitajunnan syövereihin. Tätä mielikuvaa ei koskaan saa väheksyä. Sen aikaansaaminen voi olla pieni askel yksittäiselle museolle, mutta ajan kuluessa iso koko museoalalle.
Pokémoneista päästään sopivasti bisneksen tekemiseen, sillä mainontaa ei sovi unohtaa. Olipa kyse sivutuotteena tulevasta piilomainonnasta tai suorasta mainonnasta, video on erittäin hyvä väline mainostamiseen. Jos kuvat kertovat kohteistaan enemmän kuin tuhat sanaa, liikkuva kuva kertoo vielä enemmän. Liikkuva kuva tuo yleensä valokuvaa paremmin tilan tunnun katsojan silmien eteen. Museorakennukset ja näyttelyt ovat monesti komeaa katseltavaa, joten tämä on iso etu museomainonnassa.
Muutakin hyötyä videoista on. Ne ovat erittäin käyttökelpoisia kaikenlaisen tietosisällön välittämisessä. Ihmiset etsivät tietoa, koulutuksessa hyödynnetään paljon videoita, ja museoilla on paljon tietoa hallussaan. Loistava yhdistelmä. Etenkin kun nykyinen perusopetuksen opetussuunnitelmakin kannustaa monilukutaidon kehittämiseen (monilukutaidosta ja museoista katso tämä P.S.-blogin postaus). Museoiden tuottama videomateriaali sopii erinomaisesti tavoitteita tukemaan.
Peruskoululaiset eivät ole ainoita, jotka hyötyvät museovideoista. Uskoisin, että myös sellaiset suomen kielen opiskelijat, jotka haluavat tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja samalla oppia kieltä, voisivat hyötyä museoiden videoista. Hyöty maksimoitaisiin, jos suomeksi puhutussa videossa olisi suomenkielinen tekstitys. Tämä ei tarkoita sitä, että museoiden pitäisi tehdä videoistaan opetusvideoita, vaan tekstityksiä voisi laittaa valinnaisiksi muita tarkoituksia varten tehtyihin videoihin. Samalla kun suomea opiskeleva saisi tietoa suomalaisesta taiteesta, kulttuurista tai historiasta, hän pääsisi harjoittamaan sekä puhutun että kirjoitetun suomen vastaanottamista.
Vielä ainakin yksi hyötyjäryhmä tulee mieleen. Koska videoita voi toistaa lähes missä tahansa, videot sopivat viihdykkeeksi esimerkiksi niille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse itse museorakennukseen museota kokemaan.
Siinäpä muutamia hyviä syitä videoviestinnälle. Mutta kuinka päästä alkuun?
Videoiden tekemisessä on nykypäivänä se mukava juttu, että tekemään pääsee jo pienellä budjetilla. Perusvideon kuvaamiseen riittää jo älypuhelin tai videota tallentava digi- tai järjestelmäkamera, ja editointiin löytyy ilmaisohjelmia. Aina ei edes tarvitse editoida, sillä videota voi ladata suoraan sosiaalisen median kanaviin sellaisenaan. Omaa videokanavaakaan ei ole tästä syystä pakko perustaa heti, vaikka tietenkin on parempi, että ammattimaisesti hoidettu kanava saataisiin käyttöön jossakin vaiheessa.
Videoviestinnän suunnittelu ja videoiden toteuttaminen vaativat kuitenkin omat resurssinsa. Vähemmän mukavaa onkin se, että museoissa on usein liian vähän henkilökuntaa ja liian paljon töitä, joten aikaa mihinkään ylimääräiseen ei ole. Tämän esteen voi tosin yrittää ohittaa langettamalla tehtävän videosisällön kuvaamisesta muille. Koululaiset ja innokkaat museokävijät ovat hyviä uhreja tällaiselle. Eli yhteistyöhön oppilaitosten kanssa tai kävijäkampanja pystyyn. Museossa pitää tällöin tietenkin saada kuvata.
Tässä vielä tiivistettynä, miksi museon kannattaa viestiä toiminnastaan videoilla:
1. Video on yksi viestintäväline. Mitä useamman viestintävälineen kanssa seikkailet loistavine sisältöinesi, sitä näkyvämmin olet olemassa.
2. Seuraat aikaasi.
3. Muoti-ilmiöiden seuraaminen ja niihin tarttuminen videolla on nykyisin erittäin hyvä ja paljon käytetty markkinointikeino. Yhdistä pinnalla oleva aihe tai ilmiö taidokkaasti omaan toimintaasi ja jäät mieleen.
4. Noin yleensäkin video on kätevä markkinoinnissa ja mainostuksessa.
5. Videolla on paljon käyttöä koulutustarkoituksessa ja tiedon välittämisessä.
Museoliitossakin on mietitty videon roolia viestinnässä, ja pyrkimyksenä olisi lisätä videomateriaalin määrää. Aloitimme toukokuussa toteuttamalla Vuoden museo -finalistien esittelyn ensi kertaa videolla. Projekti oli työläs, mutta palkitseva.
Tämä tältä erää. Postauksen jatko-osa on luettavissa täällä. Tähän loppuun vielä linkkivinkiksi Sukututkijan loppuvuosi -blogin muistiorganisaatioiden YouTube-kanavia listaava postaus, josta pääset näkemään, millaista videomateriaalia muun muassa Suomen museoissa tehdään.
Tanja Salonen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton tiedottaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti