Elämyksiä museosta

Miten syntyy elämyksellinen museovierailu? Leena Tokila kertoo vierailustaan mielisairaalamuseossa Hollannissa.

Keittiön pöydällä kotona pyöri viimeisin Veikkaaja-lehden numero. Lehdessä HJK:n väistyvä valmentaja Antti Muurinen arvioi uraansa ja sen tähänastisia tähtihetkiä. Muurinen on saavuttanut mm. seitsemän Suomen mestaruutta, kolme Suomen Cupin voittoa sekä valmentanut miesten A-maajoukkuetta viisi vuotta.  Näistä hetkistä hän kertoo muistavansa parhaiten ensimmäisen Suomen mestaruuden sekä pääsyn Mestareiden liigaan.

Näihin voiton ja onnistumisen hetkiin on varmasti liittynyt paljon suuria tunteita, jotka varmistavat, että yhdessä koettu painuu mieleen vahvasti. Hetki on ollut pelaajille, valmentajalle ja faneille valtava elämys.

Elämyksen anatomiaa on mietitty paljon myös museoalalla, viimeksi Lahdessa lokakuun lopulla, kun Museoliiton ja Lahden museoiden yhteistyönä järjestämässä Näyttelycaféssa tarkasteltiin elämysten rakentumista näyttelyissä.  Yksi kouluttajista, Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski, tiivisti elämyksen moniaistiseksi, innostavaksi ja mieleenpainuvaksi oppimiskokemukseksi.

Eräs merkityksellinen museoelämykseni on syyskuun puolivälistä Hollannista. Vierailin Haarlemin kaupungissa sijaitsevassa Het Dolhuys –museossa. Tämän mielisairaalamuseon historia alkaa keskiajalta, jolloin Haarlemin kaupunginmuurin ulkopuolelle rakennettiin talo lepraa ja muita kulkutauteja sairastaville sekä mieleltään sairastuneille. Paikka haluttiin pois kaupunkilaisten tieltä. Kaupunkilaiset tulivat kuitenkin katsomaan hullujenhuoneen (dolhuys) asukkaita ja maksoivat tästä huvista pienen summan, jolla rahoitettiin paikan toimintaa. Rakennuksia lisättiin aina tarpeen mukaan ja ne tarjosivat paikan myös köyhien sairaalalle, jossa asukkaat hoitivat toinen toisiaan.

Nykyään paikka on museo, jonka henkilökunnasta on aina osa mielenterveyskuntoutujia. He työskentelevät muun muasssa ravintolassa ja oppaina. Ryhmämme opas oli erittäin hyvä. Hän johdatteli ryhmämme läpi museon ja mielisairauksien sekä niiden hoidon historian osaavasti ja vuorovaikutuksessa ryhmämme kanssa. Hän esitteli asiantuntevasti museota ja nosti samalla yhteiseen keskusteluumme kysymyksiä: Miten määritellään kuka on normaali ja kuka sairas? Oppaan mukaan neljäsosa hollantilaisista sairastuu mieleltään jossakin elämänsä vaiheessa. Kuinka monta se olisi omasta ryhmästämme? Katselimme toisiamme. Opas pääsi kysymyksillään lähelle meitä ja omassa mielessäni tunteet kierroksen aikana kulkivat sitä kuuluisaa vuoristorataa eli vaihtelivat vahvasta epämiellyttävyyden kokemuksesta kiinnostukseen ja jopa oivalluksiin asti.

Oppaamme oli helppo toimia hyvin suunnitellussa näyttelyssä. Näyttelyn tekijöinä olivat olleet myös kokemusasiantuntijat ja tämä näkyi toteutuksessa ja opastuksessa kunnioittavana otteena näitä ihmisiä kohtaan. Yllätyksellisen näyttelysuunnittelun elementteinä olivat visuaalisuus (suuret kuvat, vahvat värit, videoiden käyttö), tilan autenttisuuden hyödyntäminen sekä esineiden ja kuvien onnistunut ja erilainen esillepano. Seinällä roikkuvia stetoskooppeja sai lainata, jos halusi kuulla tarkempaa tietoa jostakin näyttelyn yksityiskohdasta.

Elämyksiä voi kokea monissa erilaisissa tilanteissa ja paikoissa tai kohtaamisissa, yksin, kaksin tai yhdessä muiden kanssa, tekemällä, katsomalla, haistamalla, maistamalla, kuuntelemalla, osallistumalla, keskustelemalla tai vain olemalla ihan hiljaa. Kannattaa kokeilla museossakin.

Vierailu Het Dolhuysissa oli osa kansainvälisen museoneuvoston ICOM:n museoalan koulutuksen komitea ICTOP:n (International Committee for the Training of Personnel) konferenssiohjelmaa.

Koulutuspäällikkö Leena Tokila, Suomen museoliitto

Henkilökunta markkinointiviestinä

Museomme arvo on iloinen ja reipas asiakaspalvelu. Kuva: Plugi

Mikä on henkilökunnan rooli markkinoinnissa? Kimmo Levä pohtii, miten henkilökunta voi vaikuttaa museon brändiin.

Museot pitävät yhtenä keskeisimmistä menestymisen esteistä tai haasteista sitä, että markkinointiresurssit ovat liian vähäiset. Mainostoimistoalan etujärjestölehti Markkinointi & Mainonta nosti uusimmassa numerossaan (17/2012) esiin yritysten ja yhteisöjen henkilökunnan keskeisen roolin markkinoinnissa sekä erityisesti brändin rakentamisessa.

Puheenvuorossaan ”Henkilöstö on paras kampanja” markkinoinnin asiantuntija Jukka Hakala toteaa vetovoimaisen brändin rakentamisen siirtyvän yhä selkeämmin ulkoisesta viestinnästä ja kampanjoinnista yhteisön sisäisiin toimenpiteisiin.

”Yrityksen henkilöstö on paras mahdollinen kuviteltavissa oleva kampanja. Yrityksen jokainen henkilö on osaltaan rakentamassa tai tuhoamassa brändiä. Jotta työntekijät voivat toimia yrityksensä innostuneina brändilähettiläinä, heidän on ymmärrettävä mikä on yrityksen suurempi tarkoitus, miksi työtä tehdään ja miten juuri heidän työnsä palvelee tätä kokonaisuutta”, toteaa Hakala ja jatkaa modernin viestintäjohtajan ensisijaisen tehtävän olevan luoda työntekijöille suotuisat edellytykset viestiä itse.

Jos museoiden markkinoinnissa lähdetään siitä, että henkilöstö on keskeisin markkinointiresurssi, emme voi valittaa markkinointirahojemme vähyyttä. Museot käyttävät melko tarkkaan puolet rahoistaan palkkoihin ja muihin henkilöstömenoihin. Keskeinen kysymys on, millaista markkinointia henkilöstöresursseillamme saamme. Mitä henkilöstö ja johto museostaan viestivät? Miten museo ja sen palvelut näyttäytyvät heidän kauttaan?

Selvää on, että tyytymätön henkilöstö ja johto ovat negatiivinen viesti, joka tekee tyhjäksi muut markkinointitoimenpiteet. Jos henkilöstömedia viestii, että museomme on mätä, ei sitä muilla medioilla korjata - ei ainakaan siten, että sillä olisi pitkäjänteistä kestoa. Jos henkilöstömedian viesti on positiivinen mutta moniääninen, teho on olematon, joskaan ei kovin vahingollinen. Jos henkilöstömedia viestii sekä sanoillaan että kehollaan yhteisistä tavoitteista ja arvoista, ääni on vaikuttava ja tulosta syntyy.

Henkilöstömedian markkinointiviestiä voi testata seuraavilla kysymyksillä:

1. Mitä museomme pitää saada aikaan ja mikä on minun tehtäväni tässä kokonaisuudessa?
2. Millaisen kuvan minä annan organisaatiostamme ja palveluistamme?
3. Parantaako antamani kuva mahdollisuuksiamme menestyä asiakastyössä, myynnissä ja muussa markkinoinnissa?
4. Onko antamani kuva samanlainen kuin muilla?
5. Onko antamani kuva yhtenevä tavoitteidemme ja arvojemme kanssa?
6. Onko antamani kuva yhtenevä markkinointi- ja viestintämateriaaleissa kerrotun kanssa?

Jos vastauksia oli vaikea löytää tai vastasitte vähintään kerran ”Ei” kysymyksiin 3–6, löysitte tärkeän kohteen, joihin markkinointinne kehittämistä kannattaa seuraavaksi kohdentaa. Tämä kehittäminen ei ainakaan ole rahasta kiinni.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Luxury of silence

Kuva: Plugi

Satu Savia pohtii, miten museot voisivat lähetyä hidastamisen kulttuuria.

Matkailutalous on jo tuotteistanut hiljaisuuden. Majoitusliikkeet tarjoavat luxury of silenceä, hiljaisuuden luksusta, johon ei esimerkiksi kuulu huoneessa toimiva langaton verkkoyhteys. Ovatko museot tässä mukana?

Kun museoihmiset kokoontuvat keskustellaan usein, onko museoiden pysyttävä hiljaisuuden paikkoina vai onko niiden lähennyttävä vauhtia ja viihdettä tarjoavia kilpailijoitaan: teemapuistoja ja televisiota. ”Tässä kaikenlaisten landioiden luvatussa maassa vaatii museolta hyvää itsetuntoa ja rohkeuttakin tunnistaa omat vahvuutensa ja luottaa niihin museovieraita tavoiteltaessa", toteaa Lusto – Suomen metsämuseon johtaja Helkamari Knaapi uusimmassa Museo-lehdessä.

Museoliiton ajankohtaispäivässä 25.9.2012 päästiin pääsihteeri Kimmo Levän johdattelun jälkeen pienryhmissä pohtimaan mm. miten museot voisivat toimintasuunnitelmissaan ennakoida tulevia trendejä. Näyttely- ja yleisötyön osuutta toimintakertomuksen osana työstäneessä ryhmässä syntyi paljon puhetta palveluiden segmentoimisesta, venäläisasiakkaiden tarpeista ja kanta-asiakkaiden hyvänä pitämisestä. Ja tietysti myös hiljaisuuden ja hauskanpidon suhteesta.

Amerikkalaisen Center for the Future of Museumsin vuonna 2008 tekemässä keskustelunaloitteessa Museums & Society 2034: Trends and Potential Futures nousee esiin museoiden merkitys aitojen asioiden, hiljaisuuden ja mietiskelyn paikkoina. ”In an increasingly atomized and digitized world, people still have a core desire for human engagement and authenticity. Museums will be oases of the real in an increasingly virtual world. Along with the outdoors and places of worship, museums represent the best opportunities for getting away from it all.”

Suomessa puhutaan leppoistamisesta, kotoilusta ja downsiftauksesta. Kaikki tarkoittavat hiljaisuuden ja rauhoittumisen etsimistä. Vapaa-aika on suhteellisen uusi käsite. Tuntuu, että sen tarkoitus on kadonnut nykyihmiseltä. Etenkin kaupungeissa asuvat, työorientoituneet ja ruuhkavuosiaan elävät suorittavat usein myös vapaa-aikaa. Museoilla on omat valttikorttinsa: taito jalostaa tietoa tarinoiksi. Elämyksiä etsivät voisi houkutella museoihin löytämään jotain, jota eivät tiedä edes kaipaavansa: rauhaa.

Tarinoiden voiman voi kokea Tankavaaran kultamuseossa, kun innostunut museo-opas kertoo uskomattomia tarinoita persoonallisista kullanhuuhtojista, jotka uskoivat löytävänsä onnensa rikastumisesta. Hiljaisuuteen on lupa ja tilaa upota museoissa. Se onnistuu Ateneumin Schjerfbeck –näyttelyssä suurenkin ihmisjoukon ympäröimänä. Aitojen taideteosten voima on valtava, niiden eteen voi jumiutua ja vaipua ajatuksiin, sisäiseen rauhaan. Taiteen voimaannuttavasta vaikutuksesta on kirjoitettu paljon. Hiljaisuuden merkityksestä saamme lisää tietoa ensi vuonna, kun Suomalainen hiljaisuus –keruukilpailun aineistoon pohjautuva FT Outi Ampujan tutkimus julkaistaan.

Osa kirjastoista on ottanut käyttöön nimen Mediateekki. Mediateekki ei kuulosta rauhoittumisen paikalta. Museo kuulostaa.

Projektipäällikkö Satu Savia, Museo 2015 -hanke

Kukaan ei matkusta lentoyhtiön tai hotellin takia

Miksi vain matkailun tukipalvelut markkinoivat itseään? Missä ovat sisällöt? Kimmo Levä tarkastelee matkailumarkkinointia kulttuuripalvelujen näkökulmasta.   

Minulla on ilo olla Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) kulttuurimatkailun kehittämistä pohtivan Culture Finland –hankkeen asiantuntijaryhmän jäsen. Hanke on erinomainen osoitus siitä, että kulttuuripalvelut nähdään tulevaisuuden mahdollisuutena, jolla houkutellaan maahamme turisteja ja tulovirtaa. Paljon on MEKillä ja kulttuuripalvelujen tuottajilla kuitenkin tekemistä. Matkailua ei kaikkialla mielletä vieläkään elinkeinoksi – puhumattakaan siitä, että se miellettäisiin elinkeinoksi, jolla on tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet toimia hyvinvointimme perustana kuin monella perusteollisuuden toimialalla.

Matkailu on elinkeino, joka edellyttää menestyäkseen yhteistyötä. Matkailun tukipalveluja ovat hotellit, VR, lentoyhtiöt, bussi- ja taksiyritykset sekä tietenkin ravintolat, kahvilat ja matkamuistomyymälät. Varsinaisia matkailupalveluja ovat elämyksiä ja sisältöjä tarjoavat toimijat, joilla ihmiset saadaan liikkeelle kotoaan. Museot ovat tässä ryhmässä luonnollisesti etujoukoissa.

Matkailutoimijoiden roolitus on tällä hetkellä erikoinen. Finland Festivals ry:n toiminnanjohtaja Kai Amberla ihmetteli tavatessamme, että hänen edustamansa järjestö oli ollut eräillä kansainvälisillä
matkailumessuilla ainoa sisällöistä kertova suomalainen toimija. Muut suomalaiset paikallaolijat esittelivät lähinnä liikenne- ja majoituspalveluitaan. Minua puolestaan on ihmetyttänyt jo parin kesän ajan varkautelaisen hotelli Oscarin ainakin Hämeenlinnan alueella näkyvä mainoskampanja, jossa he mainostavat hotelliaan mukavana yöpymispaikkana.

Näistä esimerkeistä herää väistämättä kysymys, miksi pääosin vain matkailun tukipalveluja tarjoavat toimijat markkinoivat. Matkailupalvelujen tarjoajien eli sisältöjen tuottajien markkinoimattomuudessa on kyse sekä kyvyttömyydestä että osaamattomuudesta. Matkailutoimijat ovat keskimäärin muutaman sadan tuhannen euron liikevaihtoa pyörittäviä pajoja, joilla ei ole käytännössä mahdollisuutta investoida markkinointiin sen enempää rahaa kuin henkilötyötäkään. Myös asenteena on usein: Kyllä hyvä tuote itsensä kauppaa.

Matkailun tukipalvelujen tarjoajat taas ovat pääosin miljoonien liikevaihtoja pyörittäviä konserneja, joilla on sekä mahdollisuuksia että osaamista tehdä näkyvää markkinointia. Ongelmana on vain se, että matkailumielessä heillä ei ole mitään markkinoitavaa. Kukaan ei lähde liikkeelle kotoaan vain siksi, että saa lentää sinivalkoisin siivin tai olla yötä Scandic-hotellissa, vaikka Varkaudessa ja Finnairilla näin haluttaisiin uskoakin.

Menestyäksemme yhteiskuntana ja toimialana matkailupalvelujen ja matkailun tukipalvelujen on tulevaisuudessa löydettävä toisensa. Kaikki voittavat, kun matkailun tukipalvelujen osaaminen ja resurssit ovat matkailun sisältötuottajien käytössä. Finnair tekee paremman tuloksen mainostamalla suomalaisia museoita kuin omia siipiään ja Varkauden hotelli Oscar mainostamalla kaupungissa olevia museoita kuin omia aamiaisiaan ja vuoteitaan. Koira ja häntä on saatava samaan rytmiin. Nykyisen meiningin jatkuessa häntä on vahvasti kääntymässä koipien väliin.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Vapaus ja vastuu

Verkostotyöskentelyä Museo 2015 -hankkeen parissa. Kuva: Satu Savia

 Satu Savia pohtii etätyön mahdollisuuksia museoiden kehittämistyössä.

Pekka Ruohotie ja Juhani Honka ovat kirjassaan Ammatillinen huippuosaaminen (2003) määritelleet asiantuntijuuden koostuvan teoreettisesta, käytännöllisestä ja kokemuksellisesta tiedosta sekä itsesäätelytiedoista ja -taidoista. OECD:n DeSeCo-tutkimuksen mukaan avainosaamiseen kuuluu kyky käyttää apunaan erilaisia IT-välineitä ja sosiokulttuurisia tekniikoita.

Etätyössä on pitkälti kyse edellä mainituista: itsesäätelytaidoista ja it-välineistä, mutta vielä enemmän luottamuksesta. Museo 2015 –hanke perustuu museokentän keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhän. Hankkeen työ- ja kommenttiryhmissä on jo lähes 150 museoiden kanssa ammattinsa puolesta tekemisissä olevaa. Lisäksi hanketta seuraa postituslistan, uutiskirjeen ja Museoliiton Museoposti-listan välityksellä tuhansia aiheesta kiinnostuneita. Toivottavasti lisää seuraajia tulee myös hankkeen Twitterille.

Museo 2015 –työryhmien lähikokoukset ovat hyvin tärkeitä. Suurin osa hankkeen tuotoksista on kuitenkin tehty ja tehdään eDuunilla tai sähköpostilla. Hankkeen asiantuntijat tekevät siis töitä etänä. Myös etätyössä on kyse luottamuksesta.

Kaikessa asiantuntijatyön tekemisessä on kyse luottamuksesta. Harva museojohtaja kyttää tulevatko työt tehtyä ja museoalan työtekijät ovat monesti kutsumusammatissa. Etätyön tekemiseen liittyy kuitenkin jännitteitä. Työntekijän pitää luottaa itsekuriinsa: ei pidä laiskotella muttei innostua tekemään töitä ympäri vuorokauden. Työkavereiden ja johdon puolestaan on luotettava siihen, että tulosta syntyy. Johdon on oltava tarkkana, ettei epäilys työntekijän lusmuilusta vie selkävoittoa omassa päässä tai työyhteisössä. Jos epäluottamus on syynä etätyön eväämiseen, kannattaa pikaisesti selvittää luottamuspulan pohjimmaiset syyt.

70 prosenttia viestinnästä on muuta kuin sanoja. Organisaatiotutkija, strategia- ja tuloskonsultti Ari Heiskasen mukaan etätyötä on kritisoitu siitä, että etätyöskentelyssä työkavereilta ja johdolta jää paljon ei-sanallista viestintää huomaamatta. Istuma-asennot, naurunpyrskäykset ja huokaukset kertoivat todella paljon tunnelmista esimerkiksi Museo 2015 –hankkeen kokonaisarkkitehtuurityöryhmän kokouksessa elokuun puolivälissä. Kaikilla on varmaan kokemuksia siitä, että sähköpostissa tai Facebookissa asioita tulkitaan helposti väärin. Hymiöiden käyttökin unohtuu joskus kiireessä ja viesti menee pieleen.

Museoiden asiantuntijatöitä pitäisi pystyä tekemään etänä. Valtionhallinnossa etätyön mahdollistamista ohjeistaa Valtiovarainministeriö. Koska työaikalainsäädäntö ei tarjoa vielä reunaehtoja etätyölle, ratkaisuna toimii vaikkapa yt-lain vaatima henkilöstösuunnitelma, johon etätyön reunaehdot voidaan kirjata.

Tulkaa mukaan Museo 2015 –hankkeeseen vaikka etänä ja viettäkää luottamuksen täyteistä toista kansallista etätyöpäivää perjantaina 21.9.2012.

Projektipäällikkö Satu Savia, Museo 2015 -hanke