Venäjä, Venäjä, Venäjä

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Kuva: Plugi

Venäjällä suomalaisille museoille avautuu monenlaisia mahdollisuuksia, kirjoittaa Kimmo Levä.

Suomalaisen kulttuuriviennin ja -tuonnin kolme mahdollisuutta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Venäjä on mahdollisuus tuoda Suomeen omaa ja lähialueidemme kulttuuria näytteille. Venäjä on mahdollisuus Suomen museoille saada palveluilleen käyttäjiä. Venäjä on mahdollisuus Suomen museoille viedä osaamistaan, jota tarvitaan erityisesti näyttelyarkkitehtuuriin ja -kerrontaan sekä museopalvelujen tuotteistamiseen. Kumppaneista ei ole pulaa, sillä yksistään Pietarin alueella on saman verran ammatillisesti hoidettuja museoita kuin koko Suomessa.

Ongelmiakin on. Näitä ovat ainakin erilainen toimintakulttuuri ja hallinnon rakenteet, kieli ja keskinäisen luottamuksen puute, mikä näkyy kohtuuttomina vaatimuksina liittyen materiaalien
kuljetukseen, esillepanoon ja vakuuttamiseen. Museoala ei luonnollisesti ole yksin näiden ongelmien kanssa.

Rakennuskonserni SRV:n toimitusjohtaja Jukka Heinonen listasi tilintarkastuksista ja taloudellisista neuvontapalveluista tunnetun KPMG-yhtiön uusimmassa asiakaslehdessä mukavasti Venäjä-yhteistyön menestymisen eväitä. Hänen mukaansa menestyt Venäjällä, jos

• osaat venäjän kieltä ja kulttuuria
• kiinnityt kumppanisi paikkakuntaan jollain tavalla, esim. näkymällä katukuvassa ja toimimalla ihmisten arjessa tai  muulla yhteisellä asialla
• pidät antamasi lupaukset ja palkitset onnistumisista
• hyödynnät venäläisen nuoremman sukupolven halun oppia uusia asioita ja toimintamalleja 
• kysyt muilta kokemuksia onnistumisista ja epäonnistumisista
• tunnet kumppanisi toiminnan
• pidät kiinni omista arvoistasi
• et ylläty mistään vaan ole aina valmis ottamaan käyttöön vaihtoehto b tai c
• huomioit, että asiat tuppaavat menemään aina vaikeimman vaihtoehdon kautta
• varaudut siihen, että Venäjällä tapahtuu vuodessa se, mikä meillä viikossa, ja kun asiat lähtevät liikkeelle, kuukaudessa tapahtuu enemmän kuin meillä vuodessa.

Minulla oli kuluneen kevään aikana mahdollisuus vierailla Venäjällä ja tutustua museoyhteistyöhön liittyviin käytäntöihin. Edellä olevat Heinosen mainitsemat menestystekijät ovat jo tämän vierailun perusteella helppo allekirjoittaa. Helppoa oli myös nähdä se valtava potentiaali, jota suomalais-venäläisessä museoyhteistyössä on.

Vierailuni yhteydessä sovimme, että kehitämme toimintamalleja, joilla kulttuurin vientiin, tuontiin ja vaihtoon olisi löydettävissä käytäntöjä helpottavia ratkaisuja. Ajatuksena heräsi Memorandum of understanding -tyyppinen sopimus venäläisten ja suomalaisten museotoimijoiden kanssa. Sopimuksessa toteaisimme yhteistyöhön liittyvät tavoitteemme ja mitä näiden tavoitteiden toteuttamiseksi olisi tehtävä. Ensimmäisen askeleen aikatauluksi määrittelimme tulevan syksyn.

Nyt on aika kerätä kokemuksia, määritellä tavoitteita ja löytää yhteiset hyvät eli konsulttikielellä win-winit, joita alamme viedä eteenpäin venäläisten kumppaneidemme kanssa syksyn aikana. Mitä nämä ovat? Kerro sinä.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

SUTAME

Museoiden yhteiskunnalle aiheuttamat menot ovat pisara meressä verrattuna sosiaali- ja terveyspuolen kuluihin, toteaa Kimmo Levä.

Suhteellisuus on suhteellisen vaikea asia. Erityisen vaikeaksi suhteellisuus menee talouskysymyksissä. Miljoona on aina paljon rahaa, mutta jos miljoona on promille kokonaisuudesta, se on vähän. Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten, että keskituloinen suomalainen on sen verran vauras, ettei todennäköisesti kumarru kadulta nostamaan 50 senttiä pienempää rahaa. Samassa suhteessa Bill Gates ei näkisi vaivaa 5 miljoonaa euroa pienemmän rahan poimimiseen.

Museoiden taloudesta puhuttaessa suhteellisuuden tajun täydellinen menettäminen on helppo indikoida. Näin on aina, kun puheissa, kirjoituksissa ja muissa esityksissä samaan virkkeeseen tai asiayhteyteen laitetaan rinnakkain sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät tehtävät sekä museoiden tehtävät. Tyypillisimpiä suhteellisuuden tajun menetyksiä eli sutameja ovat:

- Museoiden perustamisen ja ylläpidon sijaan rahat pitäisi laittaa vanhusten ja sairaiden hoitoon
- Museoiden menoista pitää leikata valtion heikon taloudellisen tilanteen vuoksi
- Joudumme sulkemaan museon kunnan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi

Valtion budjetti tälle vuodelle on 52 miljardia euroa, josta valtion verovaroista maksamat museomenot ovat 50 miljoonaa eli vajaan promillen (tarkalleen ottaen 0,0096 prosenttia). Valtio ottaa uutta velkaa 7 miljardia euroa eli jos museomäärärahat vedettäisiin nollaan, Suomi ei tarvitsisi uutta lainaa tänä vuonna kuin 362,5 päivänä. 2,5 päivää saisimme hengähtää suljettujen museoiden ovien takana.

Kuntien veromenoja ammatillisesti hoidetut museot lisäävät 66 miljoonaa euroa, kuntien kokonaismenojen ollessa noin 43 miljardia euroa. Museomenojen osuus kuntataloudessa on siten 15 promillea (tarkalleen ottaen 0,153 prosenttia). Vastaavat budjettiluvut sosiaali- ja terveyspuolella ovat valtiolla 15 miljardia euroa (20 % valtion budjetista) ja kuntapuolella 20 miljardia euroa (45 % kuntien budjetista).

Selvää on, että museot eivät ole julkisen talouden ongelman syy eikä ratkaisu. Ongelman aiheuttaja ja ratkaisu on sosiaali- ja terveyspuolella, jossa todella on uusien avausten aika.

Esitän, että aina kun näemme tai kuulemme taloudellisen rinnastuksen sosiaali- ja terveysmenot verrattuna museomenot, huudamme SUTAME. Samalla toteamme viittaavamme uusimpaan japanilaiseen talousoppiin, jossa hänen juuri esittämänsä rinnastus tai väite on osoitettu vääräksi. Tämähän on tietysti vale, mutta ette jää siitä kiinni, sillä ei rinnastuksen tekijä tiedä muistakaan teorioista tai talouden käytännön hoidosta.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Kolme kuukautta Museoliitossa

Inka Tähtinen ja Tuuli Rajavuori Joensuun taidemuseo Onnissa Museopäivien illanvietossa. Kuva: Janne Saavalainen/SML

Inka Tähtinen kertoo kokemuksistaan Museoliiton koulutustoiminnasta harjoittelijan näkökulmasta.

Korkeakouluharjoittelun voi varmasti jakaa karkeasti paikkoihin, joissa harjoittelijan potentiaali otetaan käyttöön ja niihin, joissa potentiaalin hyödyntäminen jää kovin niukaksi tai suorastaan olemattomaksi. Onneksi Museoliitossa tunnutaan noudatettavan ensimmäistä vaihtoehtoa. Kolmen kuukauden työharjoittelujakso kuulostaa hyvin lyhyeltä ajalta, mutta silti se on antanut tietoa ja kokemusta enemmän kuin uskalsin odottaa.

Pääaineenani luen kasvatustiedettä (yleistä ja aikuiskasvatustiedettä) Helsingin yliopistossa. Löytäessäni Museoliiton harjoittelupaikkatarjouksen, jossa etsittiin koulutussuunnittelupuolelle avustajaa, innostuin heti. Tutustuminen koulutussuunnittelutyöhön vaikutti kiintoisalta ja mainiolta näköalapaikalta kasvatustieteilijälle paneutua myös museoalaan. Paikkaa hakiessani ymmärsin, että tärkeää ei ollut se, että minulla olisi museoalan opintoja tai että tuntisin museoalaa välttämättä entuudestaan. Harjoittelussani opin sen, että vaikka laajempi konteksti onkin vieras, voin silti toimia omien opintojen johdattamana myös ”vieraallammakin maaperällä”. Itse prosessi tekemisen suhteenhan pysyy tietyiltä osin samana, vaikka aihe ja konteksti muuttuvat.

Korkeakouluharjoitteluni alkoi maaliskuussa ja alku lähtikin rivakasti käyntiin. Pääsin heti mielenkiintoiseen työtehtävään mukaan. Ohjaajani Leena Tokila oli pannut alulle projektin, jonka tavoitteena museomestareille luotaisiin oma erikoisammattitutkinto muiden ammatillisten tutkintojen rinnalle. Uuden tutkinnon kehittämistyöhön osallistuminen oli mahdollisuus, jota harjoittelija ei varmasti kovin usein kohtaa. Oma roolini tutkinnon kehittämistyössä oli kartoittaa Suomessa toimivien museomestareiden määrä ja tutustua museomestarin työhön. Tehtävänäni oli myös toteuttaa museomestareina toimivien koulutuskartoituskysely. Kyselyn avulla selvitettiin muun muassa museomestareiden koulutustaustaa, työhistoriaa ja sitä kuinka tarpeellisena museomestarit näkisivät museomestareille suunnatun erikoisammattitutkinnon. Maalis-huhtikuun vaihteessa lähetimme valmistellun esityksen museomestarin erikoisammattitutkinnosta Opetushallitukselle. Tällä hetkellä tutkinto on mietinnässä Opetushallituksessa ja syksyllä selviää, miten tutkintoesityksen käy.

Työtehtäviäni on ollut tämän lisäksi muun muassa koulutustilaisuuksiin liittyvät käytännön työt eli koulutusten toteuttamiseen liittyvät tehtävät ja avustaminen itse koulutustilaisuuksissa. Tehtäväni ovat eläneet tilanteen mukaan, ja olen päässyt myös itse aktiivisesti vaikuttamaan työhöni. Mukana olo kahdeksassa eri Museoliiton järjestämässä koulutustapahtumassa kolmen kuukauden aikana on avartanut tietämystäni koulutuksen suunnittelemisesta ja kehittämisestä. Olen saanut seurata läheltä, miten suunnittelu käynnistetään, prosessoidaan ja mitä vaatimuksia sille asetetaan. Koulutustarjonnan runsaus ja etenkin kunnianhimoiset laatutavoitteet kertovat siitä, että Museoliitto on aktiivinen ja ajan vaatimuksia seuraava koulutuksen järjestäjä.

Harjoittelun merkityksellisimpiä kokemuksia on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen, uusien asioiden oppiminen sekä uusien tilanteiden ja käyttäytymistapojen omaksuminen. Jos jotain pitäisi muuttaa harjoittelussani, niin näkisin, että harjoittelu olisi kannattanut suorittaa jo paljon aiemmin kuin nyt aivan opintojeni loppumetreillä. Jos taas saisin neuvoa, kehottaisinkin harjoittelijoita rohkeasti menemään jo opintojen aikaisemmassa vaiheessa harjoitteluun, koska ainakin kasvatustieteiden alalla kaipaa konkretiaa teoreettisten opintojen vastapainoksi. Vasta nyt, kun on päässyt tekemään ja näkemään pienen vilauksen itse työelämää, ymmärtää, mihin opinnoissa eteen tulleita asioita tarvitaan ja mihin niitä pystyy soveltamaan käytännössä ja ennen kaikkea, mitä työkaluja tarvitaan lisää.

Ohjaajani on antanut omalle ajattelulle tilaa, mikä on oppimisen kannalta tärkeää. Kuten Robert A. Henlein on todennut ”oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään”. Harjoittelujakso on antanut myös esimakua työelämän haasteista. Todistetuksi tuli sekin, että mitä haasteellisemmilta työtehtävät tuntuvat, sitä palkitsevampaa niistä suoriutuminen on. Itse paljon harjoittelulta saaneena toivon tietenkin, että myös minulla oli edes hitunen annettavaa Museoliitolle.

Korkeakouluharjoittelija Inka Tähtinen, Suomen museoliitto

Viestintä epäonnistuu, paitsi sattumalta

Viestintä ei aina osu kymppiin. Kuva: Plugi

Kimmo Levä perää museoille lisää medianäkyvyyttä. Näyttelyihin ei löydetä, jos näyttelyistä ei tiedetä.

Osmo A. Wiion (viestinnän professori emeritus, toimittaja ja entinen kansanedustaja) kerrotaan todenneen, että viestintä epäonnistuu, paitsi sattumalta. Kuluneen viikon aikana museot ovat toteuttaneet tätä sääntöä onnistuneesti, ainakin jos mittarina käytetään Helsingin Sanomia.

Tiistain (16.5.) Helsingin Sanomat julkaisi Kesä-liitteen, jossa listattiin kesän 366 parasta tapahtumaa. Kesän 20 kiinnostavinta näyttelyä oli valinnut kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja. Näistä museoissa järjestettyjä näyttelyjä oli kaksi. Sunnuntain (20.5.) Helsingin Sanomien mielipideosastolla espoolainen Tiina Ruohonen ihmetteli, ettei ollut kuullutkaan Kansainvälisestä museopäivästä ennen kuin sattumalta törmäsi Kansallismuseossa ilmaiseen sisäänpääsyyn merkkipäivän kunniaksi.

Museotilaston mukaan Suomen 155 ammatillista museo-organisaatiota ylläpitää 330 museokohdetta. Museoliiton näyttelykalenterista löytyy tällä hetkellä yli 400 näyttelyä, joista uusia kesäkaudelle on avattu tai avataan ainakin 100. Miten on mahdollista, että Halmetoja ei nosta näistä enempää kuin kaksi Helsingin Sanomien suosikkien joukkoon?

Kansainvälistä museopäivääkin on Suomessa vietetty jo 35 vuotta ja sillä on vakiintunut asema usean museon ohjelmakalenterissa. Ainakin googlettaminen antaa sen vaikutelman, että useammat museot viettivät kuin olivat viettämättä sitä tänäkin vuonna.

Viestinnän epäonnistuminen johtuu joko lähettäjästä tai vastaanottajasta. Lähettäjän yleisin töppäys on, ettei lähetä viestiä ollenkaan. Vastaanottajan osalta ongelma on, että pääosa keskeisimmän kiinnostuksen reuna-alueilla olevista viesteistä jää lukematta, kuuntelematta tai katsomatta.

Vaikka vikaa on sekä sysissä että sepissä, museoviestinnän onnistumisessa vastuu on museoilla. Meidän on otettava viestintä mukaan kaikkeen toimintaamme. Nyt työ saattaa tuottaa aikaisempaa parempaa tulostakin. Sosiaalisen median merkityksen kasvu sataa suoraan laariimme, sillä onhan sisältöjen tuottaminen keskeisintä osaamistamme. Ilman resursointia tämäkään media ei toimi, mutta mediatilakustannukset ovat perinteisiä välineitä huomattavasti vähäisemmät.

Sosiaalisen median panostuksissa mobiilisovellukset ovat hyvä kohde, ainakin jos uskoo Googlen Euroopan mobiili- ja sosiaalisen median mainonnan strategiajohtajaa Ian Carringtonia. Hän esitteli uusimmassa Markkinointi ja mainonta -lehdessä tilastoa, jonka mukaan jo 64 % sosiaalisen median käytöstä tapahtuu mobiililaitteilla ja 50 % karttahauista tehdään mobiililaitteiden kautta.

Otetaan viestinnän onnistuminen omiin käsiimme ja aloitetaan heti. Jos haluat museoviestinnän onnistumista, hyvänä testinä Sinulle toimii se, välitätkö linkin museoiden näyttelykalenterin Facebook-sovelluksesta (http://www.facebook.com/nayttelykalenteri) tai Museo-lehden kesänäyttelykoosteesta (http://data.axmag.com/data/201205/U40384_F91344/index.html) eteenpäin tänään. Jos jätät nämä huomiseen, sitä ei koskaan tule. Minä aloitan päiväni, lähettämällä näyttelykalenteritiedot Veikko Halmetojalle.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Osaajia hallituksiin

Museoiden hallituksiin saatetaan valita jäsenet kohteliaisuudesta tai vähiten hommaa vastustavien joukosta. Hallituksiin tarvitaankin uutta osaamista, huomauttaa Kimmo Levä.

Yritysten ja yhteisöjen hallitustyöskentely on ollut viime viikkoina keskustelun kohteena. Finnairin hallitus meni uusiksi, kun yhtiön toimitusjohtaja Mika Vehviläisen asunnon myynti ja takaisinvuokraus näyttäytyi hyvävelisuhmurointina. Viimeksi julkisesti hallitus meni uusiksi Varsinais-Suomen liitossa, kun Ilkka Kanerva erosi puheenjohtajan paikalta lahjusepäilyjen vuoksi. Hallitukselta oli Kanervan vuoksi mennyt luottamus ja samalla toimintakyky.

Ministeri Heidi Hautala totesi Finnairin uutta hallitusta perustaessaan, että uudelta hallitukselta odotetaan aikaisempaa laveampaa yhteiskunnallista näkemystä. Samoihin aikoihin Finanssivalvonnan (Fiva) johtaja Anneli Tuominen huomautti viitaten osin Finnair-rypyn toiseen osapuoleen, että eläkevakuutusyhtiöiden hallituksia pitää uudistaa. Hän totesi antamassaan televisiohaastattelussa, että näiden yhtiöiden hallituksessa pitäisi ainakin puolet olla sijoittamisen osaajia, mikä Tuomisen mukaan on edellytys työeläkevarojemme turvalliselle hoidolle

Henkivakuutusyhtiö Mandatumin uusimmassa Life-lehdessä Hallitusammattilaiset ry:n pääsihteeri Maarit Aarni-Sirviö peräsi hallitukselta sitoutumista, osaamista ja aikaa perehtyä hallinnoimansa yhteisön asioihin. ”Hallitukseen pääsemiseksi ei riitä, että on hyvä tyyppi. Pitää oikeasti tietää asioista ja olla aikaa paneutua yhtiöön ja kokousmateriaaleihin”, hän totesi. Samassa lehdessä vuorineuvos Jorma Eloranta nosti hallituksen ensisijaiseksi tehtäväksi strategian toteuttamisen.

Museoissa ei toistaiseksi ole ollut näkyviä hallitusremontteja, mutta keskusteluun hallitusten rakenteesta on meilläkin aihetta. Museoiden toimintaympäristö on muuttumassa nopeasti. Tarvitsemme uutta osaamista. Toiminnaltamme odotetaan mitattavaa tuloksellisuutta kulttuurisektorin lisäksi entistä enemmän elinkeino-, sosiaali-, terveys- ja koulutuspuolen tehtävissä. Toimintaympäristömme on myös entistä kansainvälisempi.

Museoiden hallituksia tai niiden roolissa olevia johto- ja lautakuntia ei valita osaamistarvekartoituksen perusteella. Huonoimmillaan hallitukseen valitaan kohteliaisuudesta tai vähiten hommaa vastustava. Yleisin tapa on valita hallitusjäsen edustamaan puolueen tai jonkin museon taustalla olevan yhteisön näkemyksiä tai intressejä. Yleistäen voisi sanoa, että museoiden hallitukset täyttävät ministeri Hautalan peräänkuuluttaman yhteiskunnallisen keskustelun kriteerit, mutta museobusineksen osaajat ja strategioihin keskittyvät hallituksen jäsenet ovat vähemmistössä, jos niitä on ollenkaan.

Hallitusammattilaisten yhdistyksessä ei oletettavasti ole ainoatakaan museoihin keskittynyttä ammattilaista. Kysynnän ja tarjonnan laki toteutuu. Edustuksellisuutta ja valvontaa korostavissa museoiden hallinnoissa on harvemmin nähty tarvetta pelkästään osaamiseen ja museon etuun perustuvaan hallitusjäsenvalintaan. Tarjonnan tappaa se, että hallitusammattilaiset eivät tee työtä pullakaffee- ja avajaiskutsupalkalla.

Museon johtamisen kannalta nykyinen tilanne ei ole hyvä. Olen kannattamassa Fivan johtajan Anneli Tuomisen näkemystä siitä, että myös museoiden hallituksissa pitää puolet olla substanssiosaajia. Oletettavasti tämä tavoite ei toteudu, jos museoiden omistajat ja muut taustavoimat valitsevat hallitusjäsenet joukoistaan. Ulkopuolista ammattiapua tarvitaan.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto